Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 11


 

Kysely lähikoulusta

 

KSL 26.01.2022 § 11  

147/12.00.02/2022  

 

 

Valmistelija koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh. 0440 555 332

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää hallintosäännön 29§ mukaan perusopetuksen oppilaaksiottamisalueista ja koulutuspäällikkö osoittaa lähikoulun kotiosoitteen oppilaan kielen perusteella. Tähän liittyen kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto on tuonut esille toiveen, että Loviisan kaupunki laatisi kyselyn perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 oppilaille lähikoulusta.

Anonyymin kyselyn tarkoituksena olisi saada taustatietoa muun muassa mahdollisten oppilaaksiottamisalueiden selkeyttämistä varten, sekä kiinnostuksesta pienempien ja isompien kouluyksiköiden välillä. Kysely voidaan toteuttaa kouluun ilmoittautumisen jälkeen kevätlukukaudella 2022.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää, että laaditaan kevätlukukaudella 2022 kysely  perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 oppilaille lähikoulusta.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti, että laaditaan kevätlukukaudella 2022 kysely perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 oppilaille lähikoulusta.

---