Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 13.01.2022/Pykälä 8


 

Kotiutuskoordinaattorin tehtävän muuttaminen palvelunohjaajan tehtäväksi

 

PL 13.01.2022 § 8  

47/01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Senioripalvelujen palvelupäällikkö Sofie Klawér-Kallio, puh. 0440 555 345

 

Loviisan kaupungin seniorineuvonnassa on yksi kotiutuskoordinaattorin sekä kaksi palveluohjaajan tehtävää. Kotiutuskoordinaattorin työnkuvaan kuuluu kuitenkin kotiutukseen liittyvien tehtävien lisäksi myös paljon palveluohjausta sekä muita tehtäviä. Tehtävänimike kotiutuskoordinaattori ei enää kuvasta työnkuvaa ja tehtävää.

Muutos ei vaikuta kustannuksiin.

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Carita Schröder

 

Ehdotus Perusturvalautakunta päättää muuttaa seniorineuvonnan kotiutuskoordinaattorin tehtävän palveluohjaajan tehtäväksi 1.2.2022 alkaen.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

---