Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2022/Pykälä 12


 

Kunnan lakisääteiset ilmoitukset

 

KV 16.02.2022 § 12  

289/07.02.03/2022  

 

 

1065/07.02.01/2021

 

KH § 161

 Valmistelija: kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors

 

 Kuntalain (410/2015) 108. §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla.

 

 Ilmoituksilla tarkoitetaan niin sanottuja virallisia kuulutuksia, joita lainsäädäntö edellyttää. Kunnan ilmoitukset ovat yleensä kuulutuksia kokouksista, pöytäkirjojen nähtävänä pitämisestä ja vaaleista, sekä kaavoitusta koskevia tiedoksiantoja. Esimerkiksi valtuuston kokouksista on annettava yleisesti tieto kuntalain 94. §:n mukaisella tavalla: "Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa."

 

 Kunnan ilmoituksia koskevia säännöksiä ei tule sekoittaa kuntalain määräyksiin kunnan tiedottamisvelvollisuudesta (kuntalain 29. §) eikä erikoislainsäädäntöön perustuvaan kuulutuksia/ilmoituksia koskevaan menettelyyn.

 

 Useasti kaupungin on tarkoituksenmukaista yleisen tietoverkon käytön ohella käyttää myös muita ilmoitustapoja, kuten esimerkiksi lehti-ilmoituksia. Ilmoituslehtiä valittaessa tulee tapauskohtaisena perusteena olla kunnan ilmoitusten mahdollisimman tehokas tiedoksi saattaminen tiedon tarvitsijoille eli lähtökohtaisesti kunnan asukkaille. Toisinaan voi olla tarkoituksenmukaista kohdistaa tietyt ilmoitukset (esim. ammattihenkilöstöä haettaessa) oikealle kohderyhmälle, jolloin ilmoituslehden valinta voi paikallislehden sijaan tai lisäksi olla esimerkiksi ammattilehti. Kun ilmoituskanavaksi valitaan lehti-ilmoitus, tulee huomiota kiinnittää varsinkin paikallislehtien tasapuoliseen kohteluun.

 

 Tarkoituksenmukaisen ja sujuvan ilmoitusmenettelyn kannalta olisi parasta, että hallintokunnat tapauskohtaisella harkinnalla joustavasti voivat päättää lakisääteisen ilmoitustavan lisäksi käytettävistä ilmoituskanavista.

 

 Kaupunginvaltuuston päätös kunnan ilmoitusten muusta kuin lakisääteisestä ilmoitustavasta on luonteeltaan sellainen, että päätös voi koskea koko valtuustokautta, mikäli tarvetta muutokselle ei kesken kauden ilmene.

 

 Esittelijä: kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

 Ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin ilmoitukset julkaistaan sähköisesti kaupungin virallisella ilmoitustaululla kaupungin verkkosivustolla. Tämän lisäksi ilmoitukset julkaistaan muita ilmoituskanavia (esim. radio, lehdet, sosiaalinen media) käyttäen, kun asianomainen hallintokunta katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi tiedon saattamiseksi sitä tarvitseville. Paikallislehdissä ilmoitettaessa on huomioitava eri lehtien tasapuolinen kohtelu. Päätös on voimassa valtuustokauden loppuun, mikäli tarvetta muutokselle ei kesken kauden ilmene.

 

 Päätös: Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 ---

 

 

  

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että kaupungin ilmoitukset julkaistaan sähköisesti kaupungin virallisella ilmoitustaululla kaupungin verkkosivustolla. Tämän lisäksi ilmoitukset julkaistaan muita ilmoituskanavia (esim. radio, lehdet, sosiaalinen media) käyttäen, kun asianomainen hallintokunta katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi tiedon saattamiseksi sitä tarvitseville. Paikallislehdissä ilmoitettaessa on huomioitava eri lehtien tasapuolinen kohtelu. Päätös on voimassa valtuustokauden loppuun, mikäli tarvetta muutokselle ei kesken kauden ilmene.

 

Päätös Valtuutettu Laura Hyppölä ehdotti, että päätös muutetaan kuulumaan
"Kaupunginvaltuusto päättää, että kaupungin ilmoitukset julkaistaan sähköisesti kaupungin virallisella ilmoitustaululla kaupungin verkkosivustolla, Lovinfossa ilmoitustaululla sekä Loviisan kaupungin sosiaalisen median sivustoilla sekä paikallislehdissä Loviisan Sanomat ja Nya Östis. Paikallislehdissä ilmoitettaessa on huomioitava eri lehtien tasapuolinen kohtelu. Päätös on voimassa valtuustokauden loppuun, mikäli tarvetta muutokselle ei kesken kauden ilmene."

Valtuutettu Meri Lohenoja kannatti valtuutettu Laura Hyppölän ehdotusta.

Valtuutettu Timo Raivio ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Valtuutettu Janne Länsipuro kannatti Timo Raivion palautusehdotusta.

Äänestys
asian käsittely jatkuu JAA 25 ääntä
valtuutettu Timo Raivion ehdotus asian palauttamisesta EI 10 ääntä
-> Käsittely jatkuu.

Valtuutettu Laura Hyppölä muutti ehdotuksensa kuulumaan:
"Kaupunginvaltuusto päättää, että kaupungin ilmoitukset julkaistaan sähköisesti kaupungin virallisella ilmoitustaululla kaupungin verkkosivustolla ja Lovinfossa ilmoitustaululla sekä Loviisan kaupungin sosiaalisen median sivustoilla. Tämän lisäksi ilmoitukset julkaistaan muita ilmoituskanavia (esim. radio, lehdet,) käyttäen, kun asianomainen hallintokunta katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi tiedon saattamiseksi sitä tarvitseville. Paikallislehdissä ilmoitettaessa on huomioitava eri lehtien tasapuolinen kohtelu. Päätös on voimassa valtuustokauden loppuun, mikäli tarvetta muutokselle ei kesken kauden ilmene."

Valtuutettu Meri Lohenoja kannatti valtuutettu Laura Hyppölän muutettua ehdotusta.

Äänestys
pohjaesitys JAA 27 ääntä
valtuutettu Laura Hyppölän muutosehdotus EI 8 ääntä
-> Pohjaesitys hyväksyttiin.

Päätös ehdotuksen mukainen.