Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 21


 

Muut asiat

 

KH 24.01.2022 § 21  

    

 

 

-

Kaupunginhallitus perusti Raatihuoneen saneeraukselle seurantaryhmän, johon kuuluvat Markus Sjöholm, Petri Hakasaari ja Teemu Peräkylä. Tilapalvelut nimeää seurantaryhmään omat edustajansa.

 

-

Talouspäällikkö ehdotti, että tilinpäätöskirjaa tiivistettäisiin siten, että lautakuntien alaiset vastuutasot päätetään lautakunnissa ja tilinpäätöskirjaan otettaisiin vain lautakuntien päätasot.

 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

-

Kaupungin ja ELY-keskuksen edustajat tapasivat 21.1.2022 ja keskustelivat joukkoliikenteeseen liittyvistä asioista.

 

-

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Keskustan valtuustoryhmän selvitys- ja tietopyynnön liittyen kaupunginvaltuuston tulevaan kyselytuntiin ja antoi kaupunginkansliakeskuksen johtajalle tehtäväksi vastata siihen.

 

Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 21.05.