Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 11



 

Päällystyskohteet vuonna 2022

 

EKIL 27.01.2022 § 11  

64/10.03.01.01/2022  

 

 

Valmistelija infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos, puh. 050 382 7550

 

 Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu määräraha katujen päällystämiseen.

 

 Päällystyskohteita valittaessa tulee ottaa huomioon, että osalla kaduista vesi- ja viemärijohdot tulee saneerata ja kadut tulee varustaa hulevesiviemäreillä ennen kestopäällystystä. Osa kaduista taas on kantavuudeltaan niin heikkoja, että niitä ei kannata päällystää ennen kuin katujen kantavuutta on vahvistettu.

 

 Liitteenä on luettelo kestopäällystyskohteista, joiden arvioidaan olevan päällystettävissä päällystyskauden 2022 aikana ja jotka katujen kunnossapitäjä on katsonut tärkeiksi kestopäällystää.

 

 Loviisan kaupungin kestopäällystystöiden kilpailutus on käynnissä.

 

Liite 6 (jaetaan kokoukseen)

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää, että vuoden 2022 kestopäällystysmääräraha käytetään liitteessä esitettyihin kohteisiin.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti, että vuoden 2022 kestopäällystysmääräraha käytetään liitteessä esitettyihin kohteisiin, sillä muutoksella, että päällystyskohteista Karhutie poistettiin ja Papinniitty lisättiin.

 

Tiedoksi: Loviisan Vesiliikelaitos

 LPOnet Oy Ab

 Porvoon Energia Oy

 Kymenlaakson Sähkö Oy

 Lovinfo

 

- - -