Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 23



 

Muut asiat

 

EKIL 27.01.2022 § 23  

    

 

 

 

 

Ehdotus Muut asiat merkitään tiedoksi.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta merkitsi seuraavat asiat tiedoksi:
- Infrastruktuuripäällikkö Lindroos antoi elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalle selvityksen Kuningattarenrannan pohjoisosan urakan tilanteesta. Liite 16.
- Jäsen Hyvönen toi esille, että edellisessä (16.12.2021) elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokouksessa jäsen Hagfors teki vastaehdotuksen asiassa § 78 Uuden päiväkodin koko- ja sijoitusehdotus, valtuustoaloite. Aloitteessa ei ollut kysymys kahden päiväkodin rakentamisesta.
- Jäsen Hyvönen kysyi työpaikkaselvityksestä, jonka on toteuttanut Mehiläinen Oy elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen työntekijöille osoitteissa Degerbynkatu 21 ja Itäinen Tullikatu 17.

 

- - -