Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 03.02.2022/Pykälä 11


 

Ympäristövalvojan viran perustaminen ja rekrytointi

 

RAYML 03.02.2022 § 11  

218/01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373.

 

Loviisan kaupungin hallintosäännön 49 §:n mukaan lautakunnat päättävät oman toimialansa osalta henkilöstösuunnitelman mukaisten virkojen perustamisesta Loviisan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.12.2021 vuoden 2022 talousarvion ja henkilöstösuunnitelman. Ympäristövalvojan virka on sisällytetty hyväksyttyyn talousarvioon ja henkilöstösuunnitelmaan.

 

Ympäristövalvojan virka on nimikkeeltään uusi. Virka on rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun yhteinen. Ympäristövalvojan tehtäviin kuuluu rakennusvalvonnan osalta esimerkiksi rakennetun ympäristön valvonta ja ympäristönsuojelun osalta esimerkiksi jätelain valvonta sekä valvontaan liittyvät muut hallintomenettelyt (esimerkiksi pakkokeinot). 

 

Ympäristövalvojan tehtäväkohtainen palkka on 3 400 euroa kuukaudessa. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

 

Uuden viran julistaa hallintosäännön 52 §:n nojalla haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä toimielin, eli rakennus- ja ympäristölautakunta. 

 

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen tehtävien ja virkojen rekrytointi on viime aikoina ollut haasteellista. Tästä syystä ympäristövalvojan rekrytointiin voidaan tarvittaessa käyttää rekrytointikonsultin apua.

 

Esittelijä Ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen

 

Ehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää perustaa ympäristövalvojan viran ja aloittaa ympäristövalvojan rekrytoinnin välittömästi. Rekrytoinnissa voidaan tarvittaessa käyttää rekrytointikonsulttia.

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti perustaa ympäristövalvojan viran ja aloittaa ympäristövalvojan rekrytoinnin välittömästi. Rekrytoinnissa voidaan tarvittaessa käyttää rekrytointikonsulttia.

 

- - -