Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.01.2022/Pykälä 3


 

Vaalilautakuntien täydentäminen aluevaaleissa

 

KH 21.01.2022 § 3  

1/00.00.00/2022  

 

 

Valmistelija kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors

 

Koronaviruspandemian tilanteen vuoksi äänestysalueella 006 Hardom ei ole enää varajäseniä käytettävissä. Vaalilautakunnan käytettävissä on vain kolme varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Vaalilautakunnan päätösvaltaisuuden turvaamiseksi sekä vaalien sujuvuuden varmistamiseksi olisi vaalilautakuntaan toivottavaa valita neljä uutta varajäsentä.

Koronaviruspandemiatilanne on arvaamaton, ja siitä syystä olisi aiheellista, että kaupunginhallitus myös asettaisi varajäseniä, jotka keskusvaalilautakunnan sihteeri voi tarvittaessa osoittaa yksittäisille vaalilautakunnille.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus valitsee neljä uutta varajäsentä täydentämään vaalilautakunnan 006 Hardom kokoonpanoa. Lisäksi kaupunginhallitus valitsee kokouksessa laadittavan luettelon mukaisesti tehtävään suostumuksensa antaneet henkilöt toimimaan tarvittaessa minkä tahansa Loviisan kaupungin vaalilautakunnan varajäsenenä. Keskusvaalilautakunnan sihteeri osoittaa tarvittaessa varajäsenet yksittäisten vaalilautakuntien käyttöön.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Ehdotuksen mukainen. Valitut henkilöt ilmenevät liitteestä.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.