Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Loviisan kansalaisopiston johtokunta
Pöytäkirja 15.02.2022/Pykälä 5


 

Vuosikorteista luopuminen

 

LOVKAJK 15.02.2022 § 5  

247/12.08/2022  

 

 

Valmistelija Merja Sillanpää

 

Loviisan kansalaisopistolla on ollut käytössä vuosikortti jo ainakin 1990-luvun lopulta. Tällä hetkellä vuosikortti maksaa 150 euroa ja sillä asiakas saa osallistua niin monelle kurssille kuin haluaa. Lukuvuodeksi 2021-2022 vuosikortteja on ostettu 72 kappaletta, ja asiakkailla on keskimäärin 7 kurssia. Vuosikortin laskutus tapahtuu manuaalisesti, sillä asiakas ei voi itse valita järjestelmästä vuosikorttia maksuvälineeksi, vaan jokainen kurssimaksu täytyy erikseen käsitellä. Lisäksi monet vuosikorttilaiset varaavat paljon kurssipaikkoja, joita eivät peru, vaikka eivät osallistu kurssille. Tällä tavalla moni halukas ei saa kurssipaikkaa. Missään Loviisan lähiopistossa ei ole enää vastaavaa järjestelmää, minkä vuoksi kilpailua ei ole. Vuosikorttijärjestelmä vie opistolta sekä tuloja että työvoimaa ja aiheuttaa negatiivisia lieveilmiöitä. Ongelmia tuottaa myös se, että vuosikortti on lunastettava tiettyyn määräpäivään mennessä.

 

Esittelijä Loviisan kansalaisopiston rehtori Merja Sillanpää

 

Ehdotus Esitetään, että vuosikorttijärjestelmästä luovutaan. Sen tilalle kehitetään järjestelmä, jossa asiakas saa sitä enemmän alennuksia mitä enemmän hän ostaa kursseja. Järjestelmän saa Hellewi-ohjelmaan automaattiseksi, ja asiakkaalla on mahdollisuus ostaa kursseja koko lukuvuoden ajan.  

 

Päätös  Vuosikorttijärjestelmästä luovutaan. Sen tilalle kehitetään järjestelmä, jossa asiakas saa sitä enemmän alennuksia mitä enemmän hän ostaa kursseja. Järjestelmän saa Hellewi-ohjelmaan automaattiseksi, ja asiakkaalla on mahdollisuus ostaa kursseja koko lukuvuoden ajan. Henkilökunta valmistelee seuraavaan kokoukseen mennessä järkevän mallin paljousalennusten toteuttamiseksi.