Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 17.02.2022/Pykälä 27



 

Asemakaavan muutos, kaupunginosa 3, Vanhakaupunki, korttelin 307 osa, Vanhan Rannan ja Brandensteininkadun välinen kevyen liikenteen väylä

 

EKIL § 63/02.12.2021

994/10.02.03/2021, 149/10.02/2020

 

Valmistelija: kaavasuunnittelija Lotta Qvis, puh. 040 555 0455

 

Kaava-alue sijaitsee Loviisan keskustassa Lovisa Gymnasiumin ja Lovisavikens skolan välissä ja rajautuu Vanhaan Rantaan ja Brandensteininkatuun. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tutkia kevyen liikenteen väylän nimivaihtoehtoja ja tutkia huoltoajoneuvojen mahdollista tarvetta saada ajaa kevyen liikenteen väylällä. Kaava-alue sijaitsee osittain valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Asemakaavan muutos on vaikutukseltaan vähäinen, joten erillistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ei ole laadittu (maankäyttö- ja rakennuslain 63 §).

 

Loviisan kaupunki on selvittänyt professori Olle Sirénin muiston kunnioittamista (Kulttuurilautakunta 19.4.2016 § 20). Tarkoitusta varten asetettu työryhmä on ottanut esille muun muassa ehdotuksen nimetä koulualueen läpi kulkeva kevyen liikenteen väylä Olle Sirénin mukaan.

 

Kaava tuli vireille vuoden 2020 kaavoituskatsauksella, joka hyväksyttiin elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokouksessa 26.3.2020, § 35.

 

Asemakaavan muutoksella kevyen liikenteen väylä, jolla on huoltoajo sallittu, on nimetty ruotsinkielisellä nimellä Olle Siréns gränd, jonka suomenkielinen käännös on Olle Sirénin kuja. Muutoin kaava ei ole muuttanut alueen käyttömahdollisuuksia tai kaavamerkintöjä.

 

Liite 36 

Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen.

Kaavaselostus liitteineen.

 

Esittelijä: elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

 Ehdotus: Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää asettaa kaavaehdotuksen merkintöineen ja määräyksineen sekä siihen liittyvän kaavaselostuksen liitteineen julkisesti nähtäville 14 päiväksi ja pyytää niistä lausunnot.

 

 Päätös: Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan päätös on esittelijän ehdotuksen mukainen.

 

 ---

 

EKIL 17.02.2022 § 27  

36/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelija kaavasuunnittelija Lotta Qvis, puh. 040 555 0455

 

Kaava-alue sijaitsee Loviisan keskustassa Lovisa Gymnasiumin ja Lovisavikens skolan välissä ja rajautuu Vanhaan Rantaan ja Brandensteininkatuun. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tutkia kevyen liikenteen väylän nimivaihtoehtoja ja tutkia huoltoajoneuvojen mahdollista tarvetta saada ajaa kevyen liikenteen väylällä. Kaava-alue sijaitsee osittain valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Asemakaavan muutos on vaikutukseltaan vähäinen, joten erillistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ei ole laadittu (maankäyttö- ja rakennuslain 63 §).

 

Loviisan kaupunki on selvittänyt professori Olle Sirénin muiston kunnioittamista (Kulttuurilautakunta 19.4.2016 § 20). Tarkoitusta varten asetettu työryhmä on ottanut esille muun muassa ehdotuksen nimetä koulualueen läpi kulkeva kevyen liikenteen väylä Olle Sirénin mukaan.

 

Kaava tuli vireille vuoden 2020 kaavoituskatsauksella, joka hyväksyttiin elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokouksessa 26.3.2020, § 35.

 

Asemakaavan muutoksella kevyen liikenteen väylä, jolla on huoltoajo sallittu, on nimetty ruotsinkielisellä nimellä Olle Siréns gränd, jonka suomenkielinen käännös on Olle Sirénin kuja. Muutoin kaava ei ole muuttanut alueen käyttömahdollisuuksia tai kaavamerkintöjä.

 

Kaavaehdotus oli nähtävillä 17.12.2021?7.1.2022.  Kaavaehdotuksesta jätettiin kolme lausuntoa. Yhtään huomautuksia ei jätetty. Lausunnot eivät aiheuta muutoksia kaavaehdotukseen.

 

Liite 17

Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen

Kaavaselostus liitteineen

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy lausuntoihin annetut vastineet ja hyväksyy asemakaavan muutoksen kaupunginosa 3, Vanhakaupunki, korttelin 307 osa, Vanhan Rannan ja Brandensteininkadun välinen kevyen liikenteen väylä.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi lausuntoihin annetut vastineet ja hyväksyi asemakaavan muutoksen kaupunginosan 3, Vanhakaupunki, korttelin 307 osa, Vanhan Rannan ja Brandensteininkadun välinen kevyen liikenteen väylä.

 

---