Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 6



 

Päällystyskohteet vuonna 2023

 

EKIL 26.01.2023 § 6  

80/10.03.01.01/2023  

 

 

Valmistelija infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos, puh. 050 382 7550

 

Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu määräraha katujen päällystämiseen.

 

Päällystyskohteita valittaessa tulee ottaa huomioon, että osalla kaduista vesi- ja viemärijohdot tulee saneerata ja kadut tulee varustaa hulevesiviemäreillä ennen kestopäällystystä. Osa kaduista taas on kantavuudeltaan niin heikkoja, että niitä ei kannata päällystää ennen kuin katujen kantavuutta on vahvistettu.

 

Liitteenä on luettelo kestopäällystyskohteista, joiden arvioidaan olevan päällystettävissä päällystyskauden 2023 aikana ja jotka katujen kunnossapitäjä on katsonut tärkeiksi kestopäällystää.

 

Liite 3

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää, että vuoden 2023 kestopäällystysmääräraha käytetään liitteessä esitettyihin kohteisiin.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti, että vuoden 2023 kestopäällystysmääräraha käytetään liitteessä esitettyihin kohteisiin.

 

Tiedoksi Loviisan Vesiliikelaitos

 LPOnet Osk Anl

 Porvoon Energia Oy

 Kymenlaakson Sähkö Oy

 Lovinfo

 

 

- - -