Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 18


 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusten jako 2023

 

KUVA 08.02.2023 § 18  

114/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson, puh 040 568 4138 ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250.
 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustuksien myöntämiskriteereissä määritellään avustuksien perusteet ja minkälaisia avustuksia myönnetään.

Kulttuuriavustuksien muodot ovat:
A) Toiminta-avustuksia yhdistyksille
B) Kohdeavustuksia yhdistyksille, työryhmille ja yksityishenkilöille.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta varaa pienemmän määrärahan (noin 10 % vuoden avustusmäärärahasta) syksyisin jaettavaksi erityisavustukseksi. Syksyn avustukset on tarkoitettu kohdeavustuksiksi kuluvan vuoden lopulla ja seuraavan vuoden alussa tapahtuville hankkeille. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on tänä vuonna varannut 43 000 euroa (2022: 36 700 euroa) kulttuuriavustuksiin.

Liikunta- ja nuorisotoiminnan avustusmuodot ovat:
A) Yleisavustukset yhdistyksille
B) Koulutusavustus
C) Toimitila-avustus

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on varannut 47 000 euroa (2022: 42 600 euroa) liikuntaseurojen avustuksiin ja 28 000 euroa (2022: 25 700 euroa) nuorisoseurojen avustuksiin.

Kriteerit ja avustuslomakkeet löytyvät Loviisan kaupungin verkkosivuilla.

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakaa vuoden 2023 avustukset seuraavasti:

a) 39 000 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä kohdeavustuksina. Viimeinen hakupäivä on 31.3.2023

b) 4 000 euroa jaetaan syksyllä erityisavustuksina vuoden lopulla ja tulevan vuoden alussa tapahtuville hankkeille. Viimeinen hakupäivä on 31.10.2023.

c) 47 000 euroa jaetaan liikunta- ja eristyisliikuntatoiminnalle sekä 28 000 euroa nuorisotoiminnalle. Viimeinen hakupäivä on 31.3.2023. 

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti jakaa vuoden 2023 avustukset seuraavasti:

a) 39 000 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä kohdeavustuksina. Viimeinen hakupäivä on 31.3.2023.

b) 4 000 euroa jaetaan syksyllä eritysavustuksina vuoden lopulla ja tulevan  vuoden alussa tapahtuville hankkeille. Viimeinen hakupäivä on 31.10.2023.

c) 47 000 euroa jaetaan liikunta- ja erityisliikuntatoiminnalle sekä 28 000 euroa nuorisotoiminnalle. Viimeinen hakupäivä on 31.3.2023.