Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 34


 

Ennakointiryhmän perustaminen lasten ja nuorten tulevaisuuden näkymien varalle

 

KSL 25.01.2023 § 9 

 

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja, Kirsi Kinnunen puh 0440 555 250

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta (23.11.2022 1 133) on alustavasti keskustellut varhaiskasvatuksen ja koulutuksen vastuualueiden lapsi- ja oppilasmääräennusteista. On syytä jatkaa keskustelua koulutuksen ja osaamisen hankkimisen organisoinnista muun muassa lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Keskustelussa on syytä huomioida Loviisan kaupungin tilojen riittävyys ja tilojen kunto, ja tarvittavat toimenpiteet ja muut vaikuttavat asiat, kuten megatrendeistä työn murros, digitalisaatio, ilmastonmuutos ja väestönkehitys.

 

Kokouksessa käydään tarkemmin läpi viimeisimpiä oppilastilastoja ja lapsimääriä. Voi olla syytä perustaa tilastoihin ja ennusteisiin paneutuva työryhmä, joka valmistelee lapsiin ja nuoriin liittyviä ehdotuksia tilastojen ja ennusteiden sekä muiden vaikuttavien asioiden pohjalta vuoden 2023 aikana.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
a) että sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtoryhmä (johtotiimi) valmistelee ennakointityöryhmän nimellä kokouksessa keskustellun pohjalta ehdotuksia lasten ja nuorten tulevaisuuden varalle vuoden 2023 aikana.

b)  valita kasvatus- ja sivistyslautakunnan keskuudesta edustajansa työryhmään.

c) kutsua elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen valitseman edustajan työryhmään.

d) pyytää elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaa valitsemaan edustajansa työryhmään.

e) antaa asian tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Käsittely

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen näytti Powerpoint-esityksen päiväkotien ja koulujen lapsimääristä.

 

Jäsen Kerstin Häggblom ehdotti, että valitaan yksi edustaja kummastakin koulutusjaostosta, jota jäsen Thomas Rosenberg kannatti.

JäsenThomas Rosenberg ehdotti, että ruotsinkielisessä tekstissä käytetään sanaa"proaktiv" sanan "förutsägande" tilalla, jota jäsen Kerstin Häggblom kannatti.

 

Jäsen Hanna Hurtta ehdotti, että päätökseen lisätään f-kohta: "kutsua nuorisovaltuuston edustajan työryhmään", jota kannatettiin.

 

Jäsen Jari Kekkonen ehdotti Hanna Hurttaa suomenkielisestä koulutusjaostosta työryhmään.

Jäsen Thomas Rosenberg ehdotti Kerstin Häggblomia ruotsinkielisestä koulutusjaostosta työryhmään.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti
a) että sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtoryhmä (johtotiimi) valmistelee ennakointiryhmä nimellä  kokouksessa keskustellun pohjalta ehdotuksia lasten ja nuorten tulevaisuuden varalle vuoden 2023 aikana.

b) valita Hanna Hurtta suomenkielisestä koulutusjaostosta ja Kerstin Häggblom ruotsinkielisestä koulutusjaostosta työryhmään.

c)kutsua elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen valitseman edustajan työryhmään.

d)pyytää elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaa valitsemaan edustajansa työryhmään.

e) antaa asian tiedoksi kaupunginhallitukselle.

f)  kutsua nuorisovaltuuston edustajan työryhmään.

- - -

 

EKIL 16.02.2023 § 34  

88/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtoryhmä valmistelee ennakointiryhmä-nimellä ehdotuksia lasten ja nuorten tulevaisuuden varalle vuoden 2023 aikana.

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti pyytää elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaa valitsemaan edustajansa työryhmään.

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta valitsee edustajansa työryhmään.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta valitsi jäsen Pertti Lohenojan edustajaksensa työryhmään.

 

Tiedoksi Kasvatus- ja sivistyslautakunta

 

 

- - -