Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 55


4 EKIL-01_20230126_liite_17_valtuustoaloite

 

Koskenkylän kehittäminen paikkatietojärjestelmän avulla ja alueen markkinoiminen vetovoimaisena alueena, valtuustoaloite

 

812/10.01.02/2018

 

KV § 127

17.10.2018 Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Kirsi Nurkkala) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

 Koskenkylän kehittäminen paikkatietojärjestelmän avulla ja alueen markkinoiminen vetovoimaisena alueena

 

 Koskenkylä on kasvava taajama, jonka kokonaisvaltainen kehittäminen on tärkeää. Alueelle rakennetaan parhaillaan uutta hirsirakenteista koulurakennusta suomen- ja ruotsinkielisille alakouluille. Rakenteilla on myös kevyen liikenteen väyliä.

 

 Loviisan kaupungin tulee kartoittaa vuonna 2019 paikkatietojärjestelmän avulla alueiden asukkaiden, yrittäjien ja kolmannen sektorin toimijoiden näkemyksiä alueen kehittämisestä.

 

 Koskenkylän markkinointi kehittyvänä alueena tulee aloittaa viipymättä. Loviisa tarvitsee uusia asukkaita. Koskenkylässä on edellytykset potentiaaliseen kasvuun uuden koulurakennuksen ja hyvien liikenneyhteyksien vuoksi.

 

 Liite nro 21.

 

 Päätös: Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 133 §:n mukaisesti.

 

 ---

 

 

EKIL § 160

24.10.2019

Valmistelija: kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari, puh. 0440 555 403

 

Valmistelu on aloitettu ja toteutuu loppuvuodesta 2019. Kaupunkisuunnitteluosasto on laatimassa paikkatietokyselyä Koskenkylän alueelta. Kysely toteutetaan loppuvuodesta 2019.

 

Liite 108 Aloite

 

Esittelijä: elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Joakim Holmström

 

 Ehdotus: Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vastaus hyväksytään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös: Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, koska se on keskeneräinen.

 

 ---

 

EKIL 26.01.2023 § 22 

 

 

 

Valmistelija kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403

 

Aloite koskee Koskenkylän kehittämistä paikkatietojärjestelmän avulla ja alueen markkinoimista vetovoimaisena alueena.

 

Koskenkylää ja muita Loviisan osa-alueita kehitetään ja markkinoidaan kaupungin henkilöstö- ja määräraharesurssien sekä tarpeiden edellyttämässä järjestyksessä, laajuudessa sekä aikataulussa. Koskenkylän ja muiden maaseutumaisten taajamien kehittämiseen on panostettu ja panostetaan myös jatkossa. Koskenkylän aluetta koskeva paikkatietokysely on valmisteltu vuoden 2022 syksyllä ja se on määrä avata vastattavaksi talvella 2023. Tällä hetkellä mm. Koskenkylä, Liljendal ja Strömfors ovat mukana Loviisan kohteina Uudenmaan liiton koordinoimassa Pienten keskusten profilointityössä. Profiloinnilla tarkoitetaan kunkin keskuksen ja palvelukeskittymän erityispiirteiden selvittämistä ja esiintuomista. Tarkastelussa on hyödynnetty sekä kuntien tuottamaa että tilastollista ja paikkatietopohjaista aineistoa. Profilointityön tuloksia hyödynnetään tausta-aineistona varsinaisessa suunnittelussa ja markkinoinnissa. Koskenkylän alueen tarkempaan suunnitteluun on syytä paneutua lähivuosina. Markkinointiresursseihin on panostettu vuoden 2022 lopulla, jolloin elinkeino- ja infrastruktuurikeskukseen saatiin rekrytoitua viestintäsihteeri. Viestintäsihteerin yksi keskeinen tehtävänsarka on mm. tonttimarkkinoinnin terävöittäminen.

 

Liite 17

Aloite

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vastaus hyväksytään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vastaus hyväksytään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

 

- - -

 

 

KH 20.02.2023 § 55  

100/10.01.02/2023  

 

 

Liite nro 3.

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vastaus hyväksytään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Esittelijä muutti päätösehdotusta seuraavasti: "Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja ehdottaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen, että aloite ei johda muihin toimenpiteisiin, ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi."

Päätös esittelijän muutetun ehdotuksen mukainen.