Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 64


 

TE-palveluiden uudistus ja hallituksen esitys eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi

 

KH 27.02.2023 § 64  

226/14.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811

 

 Työvoimapalvelut ovat siirtymässä valtiolta kuntien vastuulle vuoden 2025 alussa. Uudistuksen tavoitteena on nivoa työvoimapalvelut osaksi kuntien elinvoimatyötä sekä tuottaa tehokkaampia ja saavutettavampia palveluita. Työvoimapalvelut siirretään paikallistasolle siten, että järjestämisvastuullisella taholla on, joitain mahdollisia poikkeuksia lukuun ottamatta, oltava vähintään 20?000 henkilön työvoimapohja. Järjestämisvastuussa on siis joko yksittäinen kunta, kuntayhtymä tai kuntien muodostama yhteistoiminta-alue. Järjestämisvastuullinen vastaa työvoimapalveluiden kokonaisuudesta alueella, mutta esimerkiksi viranomaisen toimivaltaa voidaan siirtää sopimuksellisesti alueen kunnille tai toiselle työllisyysalueelle.

 

 Itä-Uudellamaalla uudistuksen valmistelua ovat vetäneet Porvoo ja Sipoo. Valmistelutyötä tehdään valmistelutyöryhmässä, jossa on edustajia kaikista alueen kunnista sekä työvoimapalvelujen että elinkeinopalvelujen vastuualueeseen liittyen.

 

 Porvoon kaupunki valmistelee aiesopimusta alueen Itä-Uudenmaan järjestämisalueen muodostumisesta kunnille maaliskuun aikana. Aiesopimus tullaan esittelemään kuntien hallituksille.

 

 Hallituksen esitys eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi on käynyt läpi valiokuntakäsittelyt ja on nyt eduskunnan käsittelyssä, ja lakia odotetaan vahvistettavaksi maaliskuun 2023 loppuun mennessä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi ja evästää viranhaltijoita asian edistämisestä.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka kertoi TE- palveluiden uudistuksesta ja sen alueellisen valmistelun tilanteesta.

Kaupunginhallitus merkitsi asian tiedoksi ja evästi viranhaltijoita asian edistämisestä.