Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 71


 

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen osastojen päälliköiden palkkojen tarkistus

 

KH 06.03.2023 § 71  

253/01.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811

 

Hallintosäännön 51.3 §:n mukaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen päättää palkasta virka- ja työehtosopimuksen määräysten mukaisesti, mikäli henkilöresurssi on henkilöstösuunnitelmassa ja palkkamääräraha on talousarviossa.

 

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksessa on ollut suuria haasteita saada rekrytoitua asiantuntijoita ja erityisesti päällikkötason viranhaltijoita. Alhainen palkkataso on syynä myös keskuksen asiantuntijoiden vaihtuvuuteen, sillä muut työnantajat houkuttelevat osaavaa työvoimaa paremmilla eduilla. Kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö rekrytoitiin syksyllä 2022 ja nyt on rekrytoitavana tilapäällikkö. Molemmissa hakuprosesseissa on päädytty käyttämään suorahakukonsulttia. Hakuprosessien aikana virkaan sopivien hakijoiden kanssa keskusteltaessa suureksi kynnyskysymykseksi on ilmennyt viroille asetettu alhainen palkka. Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen asiantuntijoiden palkat, erityisesti osastojen päälliköiden tasolla, eivät ole kilpailukykyisiä muihin kuntiin tai erityisesti yksityiseen sektoriin verrattuna.

 

Tehtävien vaativuuden arvioinnin ja kaupungin käynnissä olevan palkkausjärjestelmän laatimisen yhteydessä on myös tunnistettu, että elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen osastojen päälliköiden palkat ovat tehtävien vaativuuteen ja vastuun tasoon nähden alhaiset ja epäsuhtaiset. Tästä syystä elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen osastojen päällikköinä toimivien viranhaltijoiden palkat ehdotetaan korotettavan 1.3.2023 4 850 euroon kuukaudessa. Kyseinen korotus koskisi seuraavia viranhaltijoita: infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos, kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen ja rekrytoitava tilapäällikkö. Erillisiä perustehtävään liittyviä TVA-lisiä ei makseta. Määräaikaiset lisätehtäviin kohdistuvat TVA-lisät jäävät voimaan.

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää korottaa elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen osastojen päällikköinä toimivien viranhaltijoiden tehtäväkohtaiset palkat 1.3.2023 alkaen 4 850 euroon kuukaudessa. Korotus koskee seuraavia viranhaltijoita: infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos, kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen ja rekrytoitava tilapäällikkö. Erillisiä perustehtävään liittyviä TVA-lisiä ei makseta. Määräaikaiset lisätehtäviin kohdistuvat TVA-lisät jäävät voimaan.

Pykälä tarkastetaan välttömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.