Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 34



 

Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-aluepäivitys, alue 9 Kuggom

 

EKIL 24.11.2022 § 172 

 

 

 

Valmistelija infrastruktuuripäällikkö Markus Lindroos, puh. 050 382 7550

 

Vesihuoltolain mukaisesti kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti lain tavoitteiden toteuttamiseksi (vesihuoltolain 5. §). Lain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti (vesihuoltolain 1.  §).


Uudenmaan ELY-keskus on kiinnittänyt huomiota jo joitakin vuosia sitten Loviisan kaupungin vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ajantasaisuuteen. Toiminta-alueiden rajaukset on siis syytä saattaa ajan tasalle.

 

Työ aloitettiin 7.6.2021 yhteispalaverilla ELY-keskuksen ja Loviisan kaupungin edustajien välillä. Todettiin nykytilanne ja sovittiin menettelytavoista asian kuntoon saattamiseksi. Sovittiin yhteistyössä tehtävästä selvitys- ja toteutushankkeesta, johon vesiliikelaitos tilasi konsultin päivittämään varsinaista kartta-aineistoa ja vetämään projektia. Projektityöryhmä koostui kaupungin ja vesiliikelaitoksen edustajista, ELY-keskuksen edustajat toimivat hankkeessa asiantuntijoina.

 

Työ päätettiin jakaa kahteen eri osa-alueeseen, joista toinen oli Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-alueet ja toinen Loviisan vesiosuuskuntien toiminta-alueet.

 

Tavoitteeksi asetettiin vesiliikelaitoksessa toiminta-alue-ehdotusten vahvistaminen ja osuuskunnissa tietojen selvittäminen ja ajantasaistaminen.

Todettiin, että toiminta-alue-ehdotuksessa on oltava myös yhdyskuntakehitystä vastaava, sekä toteutunut että suunniteltu aluejako seuraavan viiden vuoden jaksolle.

 

Työn tuloksena Loviisan Vesiliikelaitos on jättänyt kunnalle vesihuollon (jätevesi ja vesi) esitykset toiminta-alueista kymmenelle eri osa-alueelle.

(Vesiliikelaitoksen johtokunnan päätös 14.6.2022 § 26 Dnro 984/00.01.03/2022.)

 

Toiminta-alueen tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai viemäriin on tarpeen asutuksen taikka vesihuollon kannalta asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan määrän tai laadun vuoksi. Laitoksen toiminta-alueen tulee kuitenkin olla sellainen, että laitos kykenee taloudellisesti ja asianmukaisesti hoitamaan vesihuollon alueellaan.


Toiminta-alueen sisälle voidaan rajata osia, joissa laitos vastaa vain talousveden toimittamisesta, jäteveden tai hulevesien ja perustusten kuivatusvesien poisjohtamisesta.

 

Toiminta-aluepäätökset tehdään osa-alueittain.

 

Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-alue-esitys alueelle 9 Kuggom on liitteenä.
 

 

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus on vesihuoltolain 8. § mukaisesti pyytänyt lausunnot Porvoon kaupungin ympäristöterveysjaostolta, Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalta ja Uudenmaan ELY-keskukselta. Suunnitelma on ollut nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla 1.8.-1.9.2022. Nähtävilläoloaikana ei saapunut muistutuksia.


Saapuneet lausunnot:

Porvoon kaupungin ympäristöterveysjaostolla ei ole asiasta huomautettavaa.
______________________________________________
Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta:


Ehdotus toiminta-alueista täyttää vesihuoltolain (119/2001) 8.§:n 3 momentin vaatimukset ja siinä on huomioitu osa-alueiden erityispiirteet hyvin. Aluerajauksiin rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa.

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta ehdottaa, että osa-alueet hyväksytään erillisinä päätöksinä. Tämä helpottaa ja selkeyttää muun muassa toiminta-alueiden muuttamista myöhemmin, kun koko päätöstä ja toiminta-aluetta ei tarvitse avata uudelleen.

 

  Toiminta-alueiden hyväksymispäätös on ympäristösuojeluviranomaiselle tärkeä valvonnallinen työkalu ja päätöstä on odotettu kauan. Rakennus- ja ympäristölautakunta toivoo siksi, että asia etenee ripeästi päätöksentekoon.

______________________________________________

Uudenmaan ELY-keskus

 

Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen on edennyt hyvässä yhteistyössä ELY-keskuksen edustajien kanssa ja ELY-keskuksen näkemykset on huomioitu toiminta-alue-esityksessä erittäin hyvin.

 

Toiminta-alue on rajattu selkeästi ja yksiselitteisesti, kiinteistörajoja mukaillen. Kartoilla on esitetty kaikki tarpeellinen tieto (asemakaava-alueet, taajamarajaus, toiminta-aluerajaus, tavoitteelliset toiminta-alueen osat aikatauluineen sekä osuuskuntien yms. toiminta-/jakelu-/viemäröintialueet) ja niiden avulla pystyy muodostamaan hyvän kokonaiskuvan Loviisan kaupungin alueella keskitetyn vesihuollon piirissä olevista alueista.

 

Toiminta-aluepäätöksessä tulee esittää riittävät tiedot, selvitykset ja perustelut päätöksen tekemiseksi, jotta vesihuoltolain (6., 7., 8. ja 18. §) noudattaminen voidaan arvioida asianmukaisesti ja luotettavasti. Näin ollen karttaesityksen lisäksi toiminta-alueiden määrittämisen periaatteet tulee selostaa ja perustella päätöksen yhteydessä.

 

Tällaista sanallista selostusta ei ole sisällytetty Loviisan kaupungin/Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen toiminta-alue-esitykseen.

ELY-keskus kiinnittää erityistä huomiota muutamiin alueisiin, joiden osalta toiminta-alueen rajauksen perusteet jäävät epäselviksi.

 

1) Liite 2, Keskusta 2/3

Sahaniemen poisto. Mikäli poistetaan toiminta-alueeseen aiemmin kuuluneita osia, on kyseessä vesihuoltolain 8 a §:n mukainen toiminta-alueen supistaminen. Pykälän mukaan "Tehdessään päätöksen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta kunnan on samalla päätettävä, miten vesihuolto turvataan niillä laitoksen verkostoihin liitetyillä kiinteistöillä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle."

 

2) Liite 6, Tesjoki

Tavoitteellisia alueita 5 ja 6 ei ole esitetty toiminta-alueeseen kuuluviksi. Myös tavoitteellisten alueiden tulisi kuulua toiminta-alueeseen, kuten esimerkiksi liitteessä 10 (Isnäs 10) on esitetty. Tavoitealueet voidaan tarvittaessa poistaa myöhemmin toiminta-alueista vesihuoltolain 8 a §:n mukaisesti supistamalla, mikäli alueen yhdyskuntakehitys ei toteudu suunnitellusti.

 

3) Liite 8, Koskenkylä

Asemakaava-alueen itäosa on jätetty toiminta-alueen ulkopuolelle.

 

4) Liite 10, Isnäs

Tavoitteellista aluetta 10 ei ole esitetty toiminta-alueeseen kuuluvaksi. Ks. kohta 2.

 

ELY-keskuksen esitys

ELY-keskus esittää, että Loviisan kaupunki/Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus täydentää toiminta-alue-esitystään sanallisella selostuksella, josta ilmenee, kuinka toiminta-alueiden määrittelyn lähtökohtana olevat vesihuoltolain 6., 7., 8. ja 18. §:n mukaiset perusteet ja edellytykset on arvioitu ja otettu huomioon päätöksessä. Yleisten perusteluiden lisäksi selostuksesta tulee ilmetä edellä yksilöityjen alueiden osalta, millä perusteilla kyseiseen ratkaisuun on päädytty ja kuinka supistettavalla toiminta-alueen osalla verkostoihin liittyneiden kiinteistöjen (jos tällaisia on) vesihuolto jatkossa turvataan. Karttaesityksen merkinnät tulee tarkistaa ja tarvittaessa korjata, esimerkiksi toiminta-aluerajaus tavoitteellisilla alueilla 5, 6 ja 10.

 

Kunnan tekemä vesihuoltolain 8. §:n mukainen hyväksymispäätös tulee saattaa ELY-keskuksen tietoon. Päätöksen mukana tulee toimittaa kaupungin verkkosivujen osoite, jolla toiminta-aluekartta tulee olemaan yleisesti saatavilla (vesihuoltolain 8.4 §).

 

Liite 106

Tarkennettu toiminta-alue, alue 9 Kuggom, ja yhdistelmäkartta

Toiminta-alueseloste

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta toteaa, että toiminta-alue-esitys 9 Kuggom kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltoon on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Toiminta-alue on sellainen, että:
1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti
2) vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle Loviisan vesiliikelaitoksen toiminta-alueen vahvistamista alueelle 9 Kuggom liitteenä 9 oleva kartan mukaisesti.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta totesi, että toiminta-alue-esitys 9 Kuggom kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltoon on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Toiminta-alue on sellainen, että:
1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti
2) vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi.

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-alueen vahvistamista alueelle 9 Kuggom liitteenä 9 oleva kartan mukaisesti.

 

Jatkokäsittely kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto

 

 

- - -

 

 

KH 09.01.2023 § 23 

 

 

 

Liite nro 18.

Tarkennettu toiminta-alue, alue 9 Kuggom ja yhdistelmäkartta

Toiminta-alueseloste

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto vahvistaa Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-alueen 9 Kuggom liitteenä olevan kartan mukaisesti.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

KV 15.03.2023 § 34  

984/00.01.03/2022  

 

 

Liite nro 10.

Tarkennettu toiminta-alue, alue 9 Kuggom ja yhdistelmäkartta

Toiminta-alueseloste

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto vahvistaa Loviisan Vesiliikelaitoksen toiminta-alueen 9 Kuggom liitteenä olevan kartan mukaisesti.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.