Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 23


 

Hallintojohtajan viran täyttäminen

 

KH 19.12.2022 § 341 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm ja kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Kaupunginkansliakeskuksen johtaja (hallintojohtaja 1.1.2023 alkaen) valittiin marraskuussa toisen työnantajan palvelukseen ja hän ilmoittanee joulukuun lopussa irtisanoutumisestaan. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain mukaan valtuuston valitsemilla viranhaltijoilla on kahden kuukauden irtisanomisaika. Kaupunginkansliakeskuksen johtajalla on pitämättömiä lomia, joten sen jälkeen, kun hän on kaupunginjohtajan kanssa sopinut, mitkä lomapäivät hän pitää ennen kuin siirtyy toisen työnantajan palvelukseen, olisi myös selvillä, milloin hänen viimeinen työpäivänsä on.

 

Edellä mainittujen yksityiskohtaisten päivämäärien selvittyä on ensiarvoisen tärkeää, että uuden hallintojohtajan hakuprosessi käynnistetään mahdollisimman pian. Tämän johdosta liitteenä oleva hallintojohtajan hakuilmoitus tuodaan jo tässä vaiheessa kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

Hakuilmoituksessa on tarkemmin määritelty hallintojohtajan viran pätevyysvaatimukset ja muut viranhoitoon liittyvät vaatimukset, viran pääasialliset vastuut ja tehtävät, virkasuhteen ehdot sekä viran tehtäväkohtainen palkka. Hakuilmoituksessa määritelty virantoimituksen tarkempi alkamisajankohta sekä viran hakuaika (vähintään 14 päivää) on tarkoituksenmukaista vielä tarkentaa siinä vaiheessa, kun tiedossa on nykyisen kaupunginkansliakeskuksen johtajan irtisanoutumispäivä ja virantoimituksen viimeinen päivä.

 

Jotta varmistutaan siitä, että hakijoiden määrä on riittävä ja tarpeeksi kattava, on tarkoituksenmukaista, että rekrytoinnin yhteydessä on mahdollista käyttää rekrytointikonsulttia.

 

Kaupunginkansliakeskuksen johtajan viran täyttäminen kuuluu kaupunginvaltuuston päätäntävaltaan (hallintosääntö 53 § 1), mutta kaupunginhallitus käynnistää omalta osaltaan kyseisen viranhakuprosessin.

 

Liite nro 2:

Hakuilmoitus, hallintojohtaja

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

- liitteenä oleva hallintojohtajan hakuilmoitus, myöhemmin tarkentuvilla virantoimituksen tarkemmalla alkamisajankohdalla sekä viran hakuajalla, julkaistaan välittömästi sen jälkeen, kun nykyinen kaupunginkansliakeskuksen johtajan (hallintojohtaja 1.1.2023 alkaen) viimeinen työpäivä on tiedossa

- rekrytoinnin yhteydessä on mahdollista käyttää rekrytointikonsulttia.

 

Päätös Kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors ilmoitti esteellisyydestä (peruste: asianosainen) ja poistui kokoustilasta asian käsittelyn ajaksi.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja oli sihteerinä.

Kaupunginjohtaja muutti esittelyänsä seuraavasti: lisätään päätösesitykseen uusi kolmas kohta seuraavasti:

-  kaupunginjohtaja yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa voi muokata hakuilmoituksen lopulliseen muotoonsa

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös muutetun esityksen mukaisesti.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Tauko kello 19.10-19.15.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja poistui kokouksesta kello 19.15.

 

 

KH 06.03.2023 § 73 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm ja kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Hallintojohtajan virka on ollut julkisesti haettavana ja viran hakuaika päättyi 31.1.2023. Määräaikaan mennessä viisi hakijaa hakivat virkaa. Kaikki viisi hakijaa täyttivät viran pätevyysvaatimukset ja hakijoista kolme täyttivät myös muut viralle asetutut vaatimukset liittyen kunnallishallinnon tuntemukseen ja kokemukseen sekä kielitaitoon. Tämän perusteella haastatteluryhmä, johon kuului kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, henkilöstöpäällikkö sekä kaksi edustajaa ulkopuolisesta rekrytointiyhtiöstä, päätyivät haastattelemaan kolme hakijaa. Haastattelut pidettiin 14.2.2023. Käytyjen haastattelujen jälkeen haastatteluryhmä päätyi yksimielisesti siihen, että kaikki kolme haastateltavaa osallistuvat viikolla 8 soveltuvuustesteihin.

 

Hakemusasiakirjojen, suositusten, haastattelujen, soveltuvuustestien ja ansiovertailun sekä niiden pohjalta muodostetun kokonaisnäkemyksen perusteella, haastatteluryhmä ehdottaa, että Elina Amnell-Holzhäuser valitaan ansioituneimpana hakijana hallintojohtajan virkaan. Haastatteluryhmän mukaan hänellä on parhaimmat edellytykset hallintojohtajan viran menestykselliseen hoitamiseen.

 

Virkasuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti ja hallintojohtaja on kokonaistyöajassa. Viran tehtäväkohtainen palkka on 6 244,93 euroa kuukaudessa.

 

Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Hallintosäännön 51 § 1 mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan, sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan, elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtajan, hallintojohtajan ja talousjohtajan.

 

Oheismateriaali:

Nimitysmuistio/ansiovertailu (asianosaisjulkinen)

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Elina Amnell-Holzhäuser valitaan hallintojohtajan virkaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Viran tehtäväkohtainen palkka on 6 244,93 euroa kuukaudessa 31.5.2023 asti ja 1.6.2023 alkaen viran tehtäväkohtainen palkka on 6 338,60 euroa kuukaudessa, johtuen Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesta 1,5 prosentin yleiskorotuksesta.

Viran aloitusajankohta sovitaan erikseen valitun kanssa.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

 

KV 15.03.2023 § 23  

1589/01.01.01/2022  

 

 

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että Elina Amnell-Holzhäuser valitaan hallintojohtajan virkaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Viran tehtäväkohtainen palkka on 6 244,93 euroa kuukaudessa 31.5.2023 asti ja 1.6.2023 alkaen viran tehtäväkohtainen palkka on 6 338,60 euroa kuukaudessa, johtuen Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesta 1,5 prosentin yleiskorotuksesta.

Viran aloitusajankohta sovitaan erikseen valitun kanssa.

 

Päätös Valtuutettu Agneta Alm ehdotti, että päätöksen toiseksi uudeksi lauseeksi lisätään: "Tomas Määttä valitaan varasijalle."

Valtuutettu Eero Mulli kannatti Almin muutosehdotusta.

Kaupunginvaltuusto kannatti yksimielisesti Almin muutosehdotusta.

Päätös ehdotuksen mukainen edellä mainittu lisäys huomioiden.