Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 25



 

Kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelma (SECAP)

 

KH 19.12.2022 § 339 

 

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373

 

 Loviisan kaupunki liittyi Euroopan komission kaupunginjohtajien ilmastosopimukseen (Covenant of Mayors for Climate and Energy) vuonna 2018. Sopimukseen liittyneet kaupungit ja kunnat sitoutuvat tavoittelemaan vähintään 40 prosenttista kasvihuonekaasupäästöjen vähennystä vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi kaupungit ja kunnat sitoutuvat kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelman (Sustainable Energy and Climate Action Plan, SECAP) laatimiseen ja käyttöönottoon.

 

 Kyseessä on Loviisan ensimmäinen ilmasto-ohjelma. SECAPissa on kaksi osiota: hillintäosio, jossa esitetään konkreettisia toimenpiteitä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, ja sopeutumisosio, jonka toimenpiteillä pyritään edistämään ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumista ja varautumista.

 

 SECAPin hillintäosion päätavoitteena on päästöjen vähentäminen energiankulutuksen pienentämisen sekä energiatehokkuuden ja uusiutuvien energiamuotojen lisäämisen kautta. SECAPissa Loviisan kaupunki sitoutuu toimenpiteisiin, joilla pyritään vähentämään päästöjä kaupungin kiinteistöissä ja toiminnoissa, asuin- ja palvelurakennuksissa sekä liikenteessä.

 

 SECAPin sopeutumisosiossa kunnan tulee arvioida sille merkittävimmät ilmastoriskit, laatia sopeutumisen nykytilan tilannekatsaus ja tunnistaa sopeutumistoimet. Merkittävimmiksi Loviisaa uhkaaviksi ilmastoriskeiksi on tunnistettu tulvat, rankkasateet, myrskyt ja äärimmäinen kuumuus. Erityisen haavoittuvia väestöryhmiä ilmastoriskien edessä ovat vanhukset, lapset ja pitkäaikaissairaat sekä pienituloiset. Sopeutumisen edistämiseksi kaupungissa tulee kiinnittää huomiota muun muassa jäähdytysratkaisuihin ja kaupunkivihreän lisäämiseen. Sopeutumistyössä on Loviisassa tehty toimenpiteitä, mutta sopeutumistyön koordinointi ja seuranta vaativat vielä työtä.

 

 SECAP-toimintasuunnitelman täytäntöönpanosta raportoidaan Kaupunginjohtajien ilmastosopimuksen (CoM) toimistoon. Hillintätoimenpiteiden tilanne raportoidaan kahden vuoden välein ja päästölaskelmat ja toimenpiteiden tulokset (energiansäästö ja päästöjen vähentyminen) neljän vuoden välein.

 

 Loviisan kaupungin kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelman on laatinut Loviisan kaupunki yhdessä konsulttitoimisto Sitowise Oy:n kanssa. Suunnitelma ja sen toimenpiteet on käyty läpi yksiköittäin elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksessa sekä kaupungin johtoryhmässä.

 

 Liite nro 1.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Loviisan kaupungin kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelman (SECAP) ja lähettää sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Loviisan kaupungin ympäristöpäällikkö ja Sitowise Oy:n edustaja esittelivät toimintasuunnitelmaa.

Päätös ehdotuksen mukaan.

 

 

KV 15.03.2023 § 25  

447/02.08.00/2022  

 

 

Liite nro 1.

 

Ehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi liitteenä olevan Loviisan kaupungin kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelman (SECAP).

 

Päätös Valtuutettu Satu Hämäläinen ehdotti, että päätökseen lisätään seuraava teksti:

"Kaupunginvaltuusto päättää, että Loviisan kaupunki ei liity kaupunginjohtajien ilmastosopimukseen (CoM)."

Valtuutettu Jari Kekkonen kannatti Hämäläisen tekemää muutosesitystä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Hämäläisen muutosesityksen.

Päätös ehdotuksen mukaan huomioiden edellä mainittu lisäys.