Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 109


 

Valkon päiväkodin hankesuunnitelma

 

KSL 22.03.2023 § 30 

 

 

 

Valmistelija varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff, puh. 044 349 3132

 

Nykyinen Valkon päiväkotirakennus ei täytä terveellisyyden vaatimuksia mikrobivaurioiden ja sisäilmapuutteiden takia. Terveysviranomaiset ovat antaneet rakennukselle käyttöaikaa vuoden 2023 loppuun, johon mennessä puutteet on korjattava tai rakennus asetetaan käyttökieltoon. Vanha rakennus on elinkaarensa päässä eikä sitä kannata korjata. Kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa 2022 1,1 miljoonan euron investoinnin uudelle rakennukselle Valkon päiväkodille.

 

Uusi päiväkotirakennus on tarkoitus toteuttaa tilaelementtirakenteisena eli tilat rakennetaan valmiiksi tehtaalla ja kuljetetaan rakennuspaikalle ja nostetaan perustusten päälle. Hankeohjelman laatimisesta on vastannut työryhmä, johon ovat kuulunet rakennusarkkitehti Kari Laine, projektinjohtopäällikkö Ulf Blomberg, varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff, yksikön johtaja Lena Rosenqvist-Huhtanen sekä ruokapalvelupäällikkö Annika Kuusimurto.

 

Rakennuspaikan osalta on tarkasteltu kahta eri osoitetta. Toinen sijaitsee nykyisen päiväkotirakennuksen vieressä Valkolammentiellä (VE1) ja toinen sijaitsee Valkon monitoimitalon vieressä Pitkäniityntiellä (VE2). Vaihtoehtojen tavoitehinta on VE1 1,36 miljoonaa euroa (alv 0 %) ja VE2 1,45 miljoonaa euroa (alv 0 %).

 

Tarkemmat tiedot löytyvät oheismateriaalina olevassa hankesuunnitelmassa. Tilakaaviot eivät täysin noudata tilaohjelmaa, sillä ei ole kuitenkaan olennaista merkitystä koska valittava toimittaja laatii suunnitelman omaan tuotantoonsa sopivaksi.

 

VE1 (Valkolammentie)

VE2 (Pitkäniityntie)

Plussat:

  • Nykyistä päiväkotipihaa pystytään jatkossakin hyödyntämään. Piha on hyvä ja toiminnallinen ja pidetty sekä lasten että henkilöstön keskuudessa.

 

  • Koulun ja monitoimitalon läheisyys

Plussat:

  • Koulun ja monitoimitalon läheisyys

 

  • Antaa enemmän vaihtoehtoja uuden rakennuksen sijoittumiselle

Miinus:

  • Alueen ahtaus ennen vanhan rakennuksen purkua. Rajoittaa rakennuksen sijoittumista.
  • Vanhan rakennuksen purkuvaihe ja sen tuoma häiriö
  • Kustannusten nousu 258 000 eurolla

Miinus:

 

  • Vaatii päiväkotipihan perustamista

 

  • Kustannusten nousu 351 000 eurolla

 

 

Asiassa on hyvä huomioida, että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt (14.2.2022 § 107) investointisuunnitelmassaan uuden päiväkodin kustannusarvioksi 1,1 miljoonaa euroa.

Rakennusarkkitehti Kari Laine (Arkkitehtikuvio Oy) osallistuu asiantuntijana kokoukseen.

 

Oheismateriaali:

  1. hankesuunnitelma
  2. Valkon päiväkodin kuntotutkimus

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

a) liitteenä oleva hankesuunnitelma hyväksytään

b) uusi rakennus sijoitetaan nykyisen päiväkodin viereen osoitteeseen Valkolammentie 29

c) investoinnille myönnetään 258 000 euron lisämääräraha.

 

Käsittely

Kari Laine Arkkitehtikuvio Oy:sta esitteli hankesuunnitelmaa klo 18.25-19.32. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Esittelijä teki seuraavan muutosehdotuksen:

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että

 

a)      oheismateriaalinan oleva hankesuunnitelma hyväksytään

b)      uusi rakennus sijoitetaan nykyisen päiväkodin viereen osoitteeseen Valkolammentie 20

c)      investoinnille myönnetään 258 000 euron lisämääräraha.

d)      valtuuttaa hankesuunnitelmaa työstäneet viranhaltijat tarkentamaan hankesuunnitelman järjestelmävaatimuksia luvussa 10.

 

Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että
a) liitteenä oleva hankesuunnitelma hyväksytään

b) uusi rakennus sijoitetaan nykyisen päiväkodin viereen osoitteeseen                                    Valkolammentie 29

c) investoinnille myönnetään 258 000 euron lisämääräraha.

d) valtuuttaa hankesuunnitelmaa työstäneet viranhaltijat tarkentamaan   hankesuunnitelman järjestelmävaatimuksia luvussa 10.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa. 

 

 

KH 03.04.2023 § 109  

354/10.03.02.00/2023  

 

 

Oheismateriaali

hankesuunnitelma ja Valkon päiväkodin kuntotutkimus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että
a) liitteenä oleva hankesuunnitelma hyväksytään

b) uusi rakennus sijoitetaan nykyisen päiväkodin viereen osoitteeseen Valkolammentie 29

c) investoinnille myönnetään 258 000 euron lisämääräraha. 

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.