Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 65


 

Oikaisuvaatimus Loviisan kansalaisopiston vt. rehtorin viranhaltijapäätökseen 14.4.2023 § 1

 

KSL 30.05.2023 § 65  

573/12.08/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen 0440 555 250

 

Loviisan kaupunki on saanut 12.5.2023 oikaisuvaatimuksen kansalaisopiston vt. rehtorin viranhaltijapäätöstä 14.4.2023 § 1 (diaarinumero 6/12.08/2023) koskien. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii erottamispäätöksen kumoamista. Hän perustelee asiaa sillä, etteivät päätöksen perusteluissa esitetyt asiat pidä paikkaansa. Oikaisuvaatimuksen tekijä kirjoittaa, että hänelle ei oltu millään tavoin ilmaistu moitteita varoituksessa ja erottamispäätöksessä mainituista asioista ennen kuin hän sai kirjalliset asiakirjat postitse. Lain ja hyvän hallinnon mukaista asianosaisen oikeutta tulla kuulluksi on oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan laiminlyöty. Hän jatkaa, että vt. rehtorin päätös perustuu ilmeisen puutteelliseen selvitykseen, koska päätös on tehty ainoastaan asianomaisen ryhmän opettajan kertomaan perustuen. Oikaisuvaatimuksen tekijä väittää, ettei hän ole saanut minkäänlaisia vastauksia kysyessään käsiksi käymissyytöksien yksityiskohtaisia tietoja.

 

Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa (laki vapaasta sivistystyöstä, 632/1998 § 1).

 

Opetukseen osallistumisen epääminen on työrauhan, sisäinen järjestyksen ja opiskelun esteettömyyden turvaamistoimi.

 

Kansalaisopiston johtokunta on hyväksynyt kansalaisopiston järjestyssäännöt 7.3.2023 (§ 7). Järjestyssäännöt ovat julkisesti nähtävillä osoitteessa:

 

  • https://www.loviisa.fi/kansalaisopisto/ajankohtaista/johtokunta-on-hyvaksynyt-kansalaisopiston-jarjestyssaannot-7-3-2023/

 

  • https://www.loviisa.fi/kansalaisopisto/sv/aktuellt/direktionen-godkande-institutets-ordningsregler-7-3-2023/

 

Järjestyssääntöjen tarkoituksena on taata opettamisen ja opiskelun häiriötön, joustava ja turvallinen sujuminen. Niin opettajien kuin opiskelijoidenkin tulee toimia tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

 

Järjestyssäännöissä todetaan muun muassa, että kaikenlainen kiusaaminen, häirintä ja väkivalta ovat kiellettyjä. Järjestyssäännöissä on lisäksi kohta 5: Rehtori voi antaa rikkomuksesta varoituksen ja mikäli rikkomus on toistuva tai erityisen vakava, rehtori voi peruuttaa opiskeluoikeuden määräajaksi, enintään lukuvuodeksi. Tässä tapauksessa opiskelijalle ei palauteta kurssimaksua.

 

Lisäksi hallintosäännön § 35.7 (KV 6.2.2023) mukaan kansalaisopiston rehtori päättää opiskelijan erottamisesta.

 

Oikaisuvaatimus on asianosaisjulkisena oheismateriaalina 2.

Oikaisuvaatimuksen tekijän kirjelmä 24.5.2023 kasvatus- ja sivistyslautakunnalle annetaan tiedoksi kasvatus- ja sivistyslautakunnalle (oheismateriaali 3).

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituilla perusteilla.

 

Käsittely

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja teki seuraavan muutosehdotuksen ja esitteli myös vt. rehtorin lähettämää selvitystä:

Kasvatus- ja sivistyslautakunta

a)      toteaa, että oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja sen tekijä on asianosainen.

b)      ottaa oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen

c)      toteaa, ettei oikaisuvaatimus anna aihetta kansalaiopiston vt. rehtorin päätöksen 14.4.2023 § 1 muuttamiseen ja hylkää siten oikaisuvaatimuksen kokonaisharkintansa mukaisesti edellä esitetyillä perusteilla.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta
a) totesi, että oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja sen tekijä on
    asianosainen.
b) otti oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen
c) totesi, ettei oikaisuvaatimus anna aihetta kansalaisopiston vt. rehtorin
    päätöksen 14.4.2023 § 1 muuttamiseen ja hylkäsi oikaisuvaatimuksen
    kokonaisharkintansa mukaisesti edellä esitetyillä perusteilla.