Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 60


 

Keskuskeittiön vuokrasopimuksen päivitys ajalle 1.5.2023-15.9.2024

 

KSL 26.04.2023 § 48 

 

 

 

Valmistelija ruokapalvelupäällikkö Annika Kuusimurto

 

Syksyllä 2022 ilmeni, että vuokratiloissa toimivan kaupungin keskuskeittiön viilennysjärjestelmä ja ilmastointi tarvitsevat pikaista korjausta. Laitteita ei kuitenkaan ole yrityksistä huolimatta saatu korjattua. Asiaa koskevan kaupungin johtavien viranhaltijoiden neuvottelun jälkeen on sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja ehdottanut vuokranantajalle 14.11.2022, että kaupungin taholta halutaan jatkaa nykyisen vuokrasopimuksen mukaisesti 15.9.2024 asti. Samalla hän on tuonut esille ajatuksen, että keskuskeittiön laitteet olisi syytä kilpailuttaa vuoden 2024 alusta ja samanaikaisesti voisi aloittaa neuvottelut uuden vuokrasopimuksen tekemisestä. Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja on myös pyytänyt vuokranantajaa hankkimaan mahdollisimman pian toimivan viilennysjärjestelmän keskuskeittiölle. Lisäksi vuokranantajaa on pyydetty antamaan ehdotuksensa nykyisen vuokrasopimuksen päivittämiseksi ajantasaiseksi.

 

Vuokranantaja on 11.4.2023 ehdottanut, että vuokranantaja toteuttaisi keskuskeittiön tilojen viilennyksen saamansa LämpöYkkösen tarjouksen perusteella hintaan 31 752 euroa. Vuokranantajan päivittämä vuokrasopimusehdotus sisältää jäähdytyslaitteen kustannusten hyvityksen kuukausivuokrassa 15.9.2024 asti.

 

Viilennyslaitteiden asennuksen hinta on 1 820 euroa kuukaudessa. Kuukausivuokran indeksikorotus astuu voimaan toukokuun 2023 alusta. Indeksikorotus on 1027,27 euroa kuukaudessa.

 

Viilennyslaitteen sisällyttäminen vuokraan indeksikorotuksen kera. Kustannukset ajalle toukokuu-joulukuu 2023:

  • viilennyslaite: yhteensä 8 kuukautta * 1 820 euroa = 14 560 euroa, alv 0 prosenttia
  • indeksikorotus: yhteensä 8 kuukautta * 1 027,27 euroa = 8 218,16 euroa, alv 0 prosenttia
  • kaikki yhteensä 22 778,16 euroa.

 

Sivistys- ja hyvinvointikeskus ei ole voinut varautua tähän vuoden 2023 talousarviossaan.

 

Oheismateriaali: indeksikorotuskirje ja uuden vuokrasopimuksen luonnos.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa 22 778 euroa toimivan keskuskeittiön viilennysjärjestelmän ja ilmastoinnin saamiseksi sekä vuokran indeksikorotuksen vuoksi.

 

Käsittely

Jäsen Meri Lohenoja mainitsi, että viilennyslaitteelle on varattu 40 000€ talousarviossa. Hän ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, ehdotusta kannatettiin.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

KSL 30.05.2023 § 60  

466/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Loviisan kaupungin vuoden 2023 investointimääräraha 40 000 euroa (viilennys) kattaa tarvittavan viilennysjärjestelmän asennuksen kokonaisuudessaan keskuskeittiölle. Vuokranantaja on jo ryhtynyt toimenpiteisiin, jotta viilennyslaitteita voisi hyödyntää jo kesällä 2023.Vuokrasopimuksen indeksikorotusten määrärahan riittävyys tarkastellaan osavuosikatsauksen yhteydessä elokuussa 2023.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta merkitsee asian tiedokseen.

 

Käsittely

Ruokapalvelupäällikkö Annika Kuusimurto  perusteli, minkä takia viilennyslaitetta tarvitaan klo 18.12-18.15 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen teki seuraavan muutosehdotuksen:

Selvityksen perusteella ei investointirahaa voi käyttää käyttötalousmenoihin. Keskuskeittiön käytössä olevat tilat eivät ole kaupungin kiinteistössä. On perusteltua, että kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää asiasta 26.4.2023 § 48 annetun ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Selvityksen perusteella ei investointirahaa voi käyttää käyttötalousmenoihin. Keskuskeittiön käytössä olevat tilat eivät ole kaupungin kiinteistössä.
Kasvatus- ja sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa 22 778 euroa toimivan keskuskeittiön viilennysjärjestelmän ja ilmastoinnin saamiseksi sekä vuokran indeksikorotuksen vuoksi.