Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 10.05.2023/Pykälä 64


Liite 8 Liite, kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset 2023

 

Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset 2023

 

KUVA 10.05.2023 § 64  

307/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson puh. 040 568 4138.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi kokouksessaan 8.2.2023 (§ 18) kulttuuriavustusten myöntämisen periaatteet vuodelle 2023. Päätöksen mukaan avustukset jaetaan seuraavasti:
- 39.000 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä kohdeavustuksina.

-          4.000 euroa jaetaan syksyllä erityisavustuksina vuoden lopulla ja tulevan vuoden alussa tapahtuville hankkeille.

 

Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset julistettiin haettavaksi 31.3.2023  mennessä. Hakluaikaa koskevat tiedot ovat olleet kaupungin kotisivuilla sekä paikallislehdissä.

 

Määräaikaan mennessä jätettiin yhteensä 25 toiminta-avustus hakemusta.
Kulttuuriyhdistykset anoivat yhteensä 34.440 euroa toiminta-avustusta.

Valmistelu noudattaa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hyväksymiä ohjeita.

Liite 5: Kulttuuriyhdistysten toiminta-avustukset 2023.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää kulttuuriyhdistyksille 19.000 euroa toiminta-avustuksia liitteen mukaisesti.

 

Puheenjohtaja Thomas Rosenberg, jäsen Laura Hyppölä ja Marjo Vuokon varajäsen Reeta Rossi ilmoittivat jääviydestä.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei ollut päätösvaltainen tässä asiassa. Asia käsitellään seuraavassa kokouksessa.