Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 106



 

Stormossen-Fantsnäsmalmenin alueen suojeleminen METSO-ohjelman kautta

 

EKIL 15.06.2023 § 106  

653/11.03.05/2023  

 

 

Valmistelijat ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen puh. 0440 555 373 ja kaupunginpuutarhuri Mona Bäckman.

 

Loviisan kaupungin omistamille alueille on vuonna 2022 perustettu kaksi yksityistä luonnonsuojelualuetta (Farbrorsängen ja Kukuljärvi). Alueet ovat jääneet kaupungin omistukseen, ja valtio on korvannut puuston arvon METSO-ohjelman kautta. Varsinkin Kukuljärven alueella on luontoarvojen lisäksi merkittävä virkistysarvo.

 

Valkon kaupunginosassa olisi myös vastaava METSO-ohjelman kautta suojeltavaksi soveltuva kohde. Stormossenin-Fantsnäsmalmenin alue on pinta-alaltaan noin 23,5 hehtaaria ja rajoittuu lännessä frisbeegolfrataan ja muissa ilmansuunnissa asemakaava-alueisiin. Alueella on runsaasti polkuja, ja sillä on lähialueen asukkaille merkittävä virkistysarvo.

 

Metsäalueen etelä- ja itäosissa on uhanalaiseksi luokiteltuja luontotyyppejä: karuja poronjäkälä-sammalkallioita, luontaisesti kehittynyttä sekametsää, osin hyvin luonnontilaista vanhapuustoista kivikkoista kangasmetsää sekä kalliometsää, jossa mäntyvaltainen puusto on luonnontilaista. Järeää lahopuuta on näillä alueilla paikoin runsaasti. Harjuun ja frisbeegolfrataan rajoittuvalla alueella kasvaa kuivaa mäntymetsää, ja pohjois- sekä keskiosissa vanhahkoa tai vanhaa mäntyvaltaista sekametsää.

 

Stormossen-Fantsnäsmalmenin metsä sijoittuu kokonaisuudessaan 1-luokan pohjavesialueelle, pohjaveden muodostumisalueelle ja vedenottamon suoja-alueelle. Alueen luoteisosassa on Loviisan vesiliikelaitoksen vedenottamo. Stormossenin suoalue on paikoin kosteaa, ja alueella on orsivesilähteitä.

 

Alueella ei ole voimassa olevaa asema- tai yleiskaavaa. Valkon alueen vireillä olevan osayleiskaavan ehdotuksessa suurin osa Stormossen-Fantsnäsmalmenin metsästä on kaavamerkinnällä MU (maa- ja metsätalousalue, jolla on erityistä ulkoilunohjaustarvetta). Vedenottamolla on osayleiskaavassa kaavamerkintä ET (yhdyskuntateknisen huollon alue).

 

Stormossen-Fantsnäsmalmenin luonto- ja virkistysarvot sekä alueen sijainti pohjaveden muodostumisalueella ja vedenottamon suoja-alueella rajoittavat merkittävästi alueen käyttöä taloudellista tuottoa tuovana taajama- tai talousmetsämaana. Alue soveltuisi sen sijaan rauhoitettavaksi yksityisenä luonnonsuojelualueena METSO-ohjelman kautta. METSO-ohjelmakausi päättyy vuonna 2025, ja tietoa ei ole, missä muodossa ohjelma tämän jälkeen jatkuu ja onko kunnilla tämän jälkeen enää mahdollista saada METSO-korvauksia.

 

Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 2.6.2023 tarjonnut Loviisan kaupungille alueen suojelusta 80 000 euroa yksityisenä luonnonsuojelualueena. Korvaus on 35 prosenttia puuston arvioidusta bruttoarvosta. METSO-korvaus yksityisestä luonnonsuojelualueesta on kunnille 0-50 prosenttia puuston arvosta.

 

Kaupunki voi vaikuttaa alueen suojelumääräyksiin, esimerkiksi liittyen alueen polkuverkostojen ylläpitämiseen ja kehittämiseen, koska alue jää kaupungin omistukseen. Myös vedenottamo ja sinne vievä tie on tarpeen huomioida suojelumääräyksissä. Rajaus on tehty niin, että alueen ja asutuksen väliin jää suojavyöhyke, josta voi tarvittaessa poistaa esimerkiksi vaarallisia puita.

 

Loviisan kaupunki on strategiassaan sitoutunut edistämään luonnon monimuotoisuutta. Stormossen-Fantsnäsin metsäalue on luonnonolosuhteiltaan monimuotoinen ja on sekä luonnonsuojelullisesti että pohjaveden suojelun kannalta arvokas, ja alueen suojeleminen tukee siksi strategian tavoitetta. Alueella on myös tärkeä virkistysarvo.

 

Liite 60

Stormossen-Fantsnäsmalmenin metsäalueen METSO-rajaus

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Stormossenin-Fantsnäsmalmenin metsäalue suojellaan yksityisenä luonnonsuojelualueena, ja että Loviisan kaupunginhallitus hyväksyy Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouksen METSO-korvauksesta (80 000 euroa).

Edelleen elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta esittää, että kaupunginhallitus valtuuttaa metsätalousosaajan ja ympäristöpäällikön valmistelemaan esityksen rauhoitusmääräyksiksi ELY-keskukselle.

 

Käsittely Jäsen Lohenoja teki muutosehdotuksen, että esitys palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Jäsen Peräkylä kannatti ehdotusta.

 

Äänestys JAA (pohjaehdotus) sai kaksi (2) ääntä (Arlin, Hento), EI (jäsen Lohenojan muutosehdotus, esitys palautetaan uudelleen valmisteltavaksi) sai seitsemän (7) ääntä (Karlsson, Hyvönen, Fellman, Peräkylä, Lohenoja, Holmström, Wide).

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi selvittäen alueen laajuutta, suojelun määräaikaisuutta ja puustotietoutta.

 

 

- - -