Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 188



 

Rantatontin nro 206 myynti

 

KH 19.06.2023 § 188  

676/10.00.02/2023  

 

 

Valmistelija Projektinjohtopäällikkö Ulf Blomberg, puh. 0440 555 405

 

 Rantatontin nro 206 vuokralaiset ovat pyytäneet saada ostaa Loviisan kaupungilta vuokraamansa noin 2 600 m2:n alueen. Alue on määräala kiinteistöstä Lappom, 434-410-1-66.

 

 Alueella on voimassa Kulla-Lappomin rantaosayleiskaava, jossa kaupan kohteena oleva alue on loma-asuntoaluetta (RA) ja maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M).

 

 Projektinjohtopäällikkö on neuvotellut alueen kaupasta vuokralaisten kanssa. Kaupan kohteeksi sovittiin 2 600 m2:n kokoinen osa kiinteistöstä Lappom, 434-410-1-66.

 

 Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti rakennuspaikan lähtöhinta on 35 euroa/m2 siihen asti, kun pinta-ala antaa rakennusoikeutta, 3 000 m2:iin asti. Koska rakennuspaikan korkeus yli 25 prosentin, mutta alle 50 prosentin osalta ylittää korkeuden +2,8 metriä, hintaa korjataan kertoimella 1,1. Tontti ja rakennuspaikka avautuvat länteen, joten korjauskertoimeksi tulee 0,95. Tontin nro 206 yksikköhinnaksi tulee täten 37,68 euroa/m2. Rakennusoikeutta antava 2 450 m2:n osa alueesta myydään yksikköhinnalla, kun taas 150 m2:n osa alueesta, joka ei anna rakennusoikeutta, myydään 20 prosentilla yksikköhinnasta eli 7,54 eurolla/m2. Rakennusoikeutta antavan alueen hinnaksi tulee 92 317 euroa ja rakennusoikeutta antamattoman alueen hinnaksi 1 131 euroa. Hintoihin on laskettu mukaan kaksi 1,5 prosentin vuosikorotusta.

 

 Noin 2 600 m2:n rantatontin nro 206 kauppahinta on 93 448 euroa. Ostajat maksavat kaupanvahvistajan palkkion ja vastaavat kiinteistönmuodostamiskustannuksista.

 

 Liite nro 6.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Loviisan kaupunki myy kiinteistöstä Lappom, 434-410-1-66, noin 2 600 m2:n määräalan liitteenä olevan kauppakirjan mukaisesti hintaan 93 448 euroa ja valtuuttaa projektinjohtopäällikön tai kaupunkisuunnitteluosaston päällikön allekirjoittamaan kyseessä olevan kauppakirjan. Kauppakirjaan voidaan tehdä teknisiä korjauksia.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.