Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 195


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KH 26.06.2023 § 195  

    

 

 

Ehdotus Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ottaa lisälistan asiat "Sopimus yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamiseen" ja "Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavaa koskeva asia" käsiteltäväksi kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpanoa koskevan asian jälkeen siten, että ensin käsitellään Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavaa koskeva asia ja sen jälkeen sopimus yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamiseen.