RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.08.2023/Pykälä 97
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset
KSL 23.08.2023 § 97
Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250
Seuraavat viranhaltijat ovat lähettäneet päätösluettelonsa päätöksistään:
Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja
- | henkilöstöpäätös § 26-28 |
- | hallintopäätös § 12-13 |
Koulutuspäällikkö
- | henkilöstöpäätös § 102-105 |
Varhaiskasvatuspäällikkö
- | henkilöstöpäätös § 47-48 |
- | hallintopäätös § 2 |
Liite 2: viranhaltijapäätökset
Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta merkitsee päätökset tiedoksi ja ilmoittaa, ettei se kuntalain 92 §:n nojalla käytä otto-oikeuttaan.
Käsittely
Jäsen Jari Kekkonen kysyi sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan tekemästä henkilöstöpäätöksestä § 27.
Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja totesi, että henkilöstöpäätöksen § 27 otsikossa ja päätöstekstissä oli väärä päivämäärä ja pykälänumero Päätös on nyt korjattu korjattuna.
Päätös Liitteen 2 päätösluettelo korjattiin teknisenä korjauksena seuraavasti:
Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajan henkilöstöpäätös § 27; otsikon ja päätöstekstin päivämäärä ja pykälänumero korjattiin. Oikea päivämäärä on 4.7.2023 ja oikea pykälänumero on § 26.
Kasvatus- ja sivistyslautakunta merkitsi päätökset tiedoksi ja ilmoitti, ettei se kuntalain 92 §:n nojalla käytä otto-oikeuttaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |