Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 107


 

Keskuskeittiötä koskeva uusi vuokrasopimus

 

KSL 20.09.2023 § 107  

846/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250

 

Kasvatus- ja sivistyslautakunta (30.5.2023 § 60) on esittänyt kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa 22 778 euroa toimivan keskuskeittiön viilennysjärjestelmän ja ilmastoinnin saamiseksi sekä vuokran indeksikorotuksen vuoksi keskuskeittiön nykyisen vuokrasopimuksen päivitystarpeen vuoksi 15.9.2024 asti.

 

Edellä mainitun toimielinkäsittelyn jälkeen sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja on 21.8.2023 keskustellut asiasta niin johtavien viranhaltijoiden kuin vuokranantajan kanssa. On todennäköistä, että keskuskeittiön sijainti nykyisellä paikallaan jatkuisi toimivana nykyistä vuokrasopimusta pidempään. Siten on neuvoteltu vuokrasopimuksen jatkumisesta 31.10.2030 saakka, jona aikana viilennysjärjestelmän osuus vuokrasta suoritetaan. Vuokranantaja on suostunut pidemmän vuokrasopimuksen tekemiseen. Edellä mainitusta syystä johtuen lisämäärärahan tarve keskuskeittiön vuokrasopimukseen liittyen on poistunut.  

 

Loviisan kaupungin hallintosäännön 5 luvun 26 § kohta 6 määrittää, että toimielin päättää toimialaan kuuluvien sopimusten hyväksymisestä lautakunnalle myönnettyjen määrärahojen ja annettujen ohjeiden puitteissa, ellei sopimus merkittävyydeltään kuulu kaupunginhallituksen tai kaupunginvaltuuston toimivaltaan.

 

Oheismateriaali 1: uusi vuokrasopimus

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunta hyväksyy oheismateriaalina olevan keskuskeittiötä koskevan uuden vuokrasopimuksen ajalle 1.11.2023-31.10.2030.

 

Päätös Kasvatus- ja sivistyslautakunta hyväksyi oheismateriaalina olevan keskuskeittiötä koskevan uuden vuokrasopimuksen ajalle 1.1.2023-31.10.2023.