Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 81


 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma valtuustokaudelle 2021-2024 ja arvioinnin työohjelma vuodelle 2023

 

TARL 20.09.2023 § 81  

857/00.03.00/2023  

 

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa kaupunginvaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Tarkastuslautakunta voi antaa kaupunginvaltuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Ehdotus Tarkastuslautakunta on laatinut vuosien 2021-2024 arviointisuunnitelman 23.9.2021. Arviointisuunnitelma päivitetään tarvittaessa. Tarkastuslautakunta laatii työohjelman vuodelle 2023 ja sopii tarkastuslautakunnan jäsenten valvontavastuualueet kokouksessa käydyn keskustelun perusteella.

 

Päätös Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosille 2021-2024 päivitettiin, liite nro 2a.
Tarkastuslautakunnan alustava työohjelma vuodelle 2023 hyväskyttiin, liite nro 2b. Vuoden 2023 työohjelma päivitetään tarvittaessa.