Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 267



 

Valtuustoaloitteet

 

KH 02.10.2023 § 267  

873/00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

 Hallintosäännön 133. §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Kaupunginhallituksen on kerran vuodessa, lokakuun loppuun mennessä, esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Kaupunginvaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

 Liite nro 3.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi valtuustoaloitteet, joita ei ole käsitelty loppuun vuoden 2022 loppuun mennessä.

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se toteaa 16.10.2019, § 125, tehdyn valtuustoaloitteen, Hallintosäännön 135 §:n muuttaminen, loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Esittelijä poisti asian liitteistä valtuustoaloitteen 16.10.2019, § 125, Hallintosäännön 135 §:n muuttaminen.

 

Päätös Päätös esityksen mukainen.