Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 283


 

Valtiokonttorin ilmoitus mahdollisuudesta hakea kuolinpesän omaisuutta

 

KH 16.10.2023 § 283  

833/02.07.02/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

 Valtiokonttori on ilmoittanut Loviisan kaupungille mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen loviisalaisen henkilön omaisuutta luovutettavaksi kunnalle.

 

 Koska henkilöltä ei jäänyt perillisiä, on hänen omaisuutensa mennyt perintökaaren 5. luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

 

 Hakemuksessaan kunnan tulee ilmoittaa jokin koulutukseen, kasvatukseen tai kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- tai liikuntapalveluihin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa omaisuuden tähän tarkoitukseen. Valtiokonttorin ohjeen mukaan käyttötarkoituksen on hyvä olla tarpeeksi yleisluontoinen. Hakemusta ei tarvitse perustella eikä omaisuuden mahdollinen luovuttaminen kunnalle perustu tarveharkintaan.

 

 Hakemus tulee toimittaa Valtiokonttoriin 30.10.2023 mennessä.

 

 Perukirjan mukaan omaisuuden säästö on yhteensä 207 223,33 euroa.

 

 Käyttötarkoitukseksi esitetään ilmoitettavan nuorten koulutuksen ja kasvun tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää hakea kyseisen kuolinpesän omaisuutta ja valtuuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan tarvittavat hakemukset. Omaisuuden käyttötarkoitukseksi ilmoitetaan nuorten koulutuksen ja kasvun tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.