Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 320



 

Työterveyshuollon järjestäminen 1.4.2024 alkaen

 

KH 08.05.2023 § 142 

 

 

 

Valmistelija Controller Mireille Nygård

 

 Työnantajalla on työterveyshuoltolain perusteella velvollisuus järjestää kustannuksellaan työntekijöilleen työterveyshuolto. Lakisääteisten ennaltaehkäisevien palvelujen lisäksi työnantaja voi tarjota myös vapaaehtoisia sairaanhoitopalveluja. Loviisan kaupunki on useiden muiden työnantajien tapaan täydentänyt lakisääteiset työterveyshuollon palvelut ns. yleislääkäritasoisella sairaanhoidolla.

 

 Loviisan kaupungin ja Mehiläinen Oy:n kesken on voimassa työterveyshuoltosopimus, joka on voimassa 31.3.2024 asti. Sopimus kattaa paitsi Loviisan kaupungin omien työntekijöiden työterveyshuollon myös kunnan yleisen järjestämisvastuun piiriin kuuluvat työterveyspalvelut. Näitä palveluita voivat halutessaan käyttää myös kunnassa toimivat muut työnantajat.

 

 Sopimuskauden päättyessä on tehtävä päätös työterveyshuollon järjestämistavasta. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että Loviisan kaupungin työntekijöille hankittaisiin lakisääteinen ennalta ehkäisevä työterveyshuolto laajennettuna yleislääkäritasoisilla sairaanhoidon palveluilla. Sopimuskausi voisi olla neljä vuotta lisättynä kahdella optiovuodella.

 

 Hankittavan palvelun arvo arvioidaan olevan noin 350 000 euroa vuodessa. Koska kyse on laajasta palveluhankinnasta, on tarkoituksenmukaista käyttää ulkopuolista asiantuntijaa apuna kilpailutuksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Loviisan kaupungin järjestämisvastuulla oleva työterveyshuolto järjestetään ulkoistettuna toimintana kilpailuttamalla ja hankkimalla palvelu yksityiseltä palveluntuottajalta. Palvelu kilpailutetaan ajalle 1.4.2024 - 31.3.2028 siten, että sopimusta voidaan tarvittaessa jatkaa kahdella optiovuodella. Lakisääteinen ennaltaehkäisevä työterveyshuolto laajennetaan työnantajalle vapaaehtoisilla ns. yleislääkäritasoisilla sairaanhoitopalveluilla.

Palveluhankinnan edellyttämässä kilpailutuksessa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 

KH 27.11.2023 § 320  

160/01.04.02.00/2023  

 

 

Valmistelijat Controller Mireille Nygård, henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm, talousjohtaja Fredrik Böhme, työsuojelupäällikkö Antti Piippo

 

Hankinnan tausta ja hankintaprosessi

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.5.2023, § 142, päättänyt, että Loviisan kaupungin järjestämisvastuulla oleva työterveyshuolto järjestetään ulkoistettuna toimintana kilpailuttamalla ja hankkimalla palvelu yksityiseltä palveluntuottajalta. Palvelu kilpailutetaan ajalle 1.4.2024-31.3.2028 siten, että sopimusta voidaan tarvittaessa jatkaa kahdella optiovuodella. Lakisääteistä ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa laajennetaan työnantajalle vapaaehtoisella yleislääkäritasoisella sairaanhoitopalvelulla.

 

Työterveyshuollon hankinnan laatuvaatimukset on kirjattu palvelukuvaukseen (tarjouspyynnön liite 1). Lisäksi henkilöstön edustajien kanssa työterveyshuollon kilpailutusta on käsitelty työsuojelu- ja yhteistoimintaryhmässä syksyllä 2023.

 

Hankinnan kohde, hankinnan ennakoitu arvo ja sopimuskausi

 

Hankinnan kohteena ovat työterveyshuollon palvelut Loviisan kaupungin henkilöstölle. Hankittavan palvelun tarkoitus ja sisältö käy tarkemmin ilmi tarjouspyynnön liitteestä Palvelukuvaus.

 

Arvio hankinnan arvonlisäverottomasta arvosta on tarjouspyynnön mukaan 2 100 000,00 euroa.

 

Tilaajan tarkoituksena on löytää yksi palveluntuottaja vastaamaan työterveyshuollon palvelun tuottamisesta.

 

Solmittava hankintasopimus on voimassa määräaikaisena 48 kuukautta. Sopimusta voidaan jatkaa 24 kuukauden optiokaudella.

 

Hankintamenettely ja tarjouspyyntö

 

Kyseessä on hankintalain (1397/2016) 12. luvun tarkoittama, hankintalain liitteen E mukainen, EU-kynnysarvot ylittävä sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankintamenettelynä oli avoimen menettelyn kaltainen menettely.

 

Tarjouksen käsittely toteutettiin hankintalain mukaisesti.

 

Hankintailmoitus julkaistiin TED-tietokannassa (http://ted.europa.eu) 27.9.2023, HILMA-ilmoituskanavassa (www.hankintailmoitukset.fi) 27.9.2023 ja tarjouspalvelu.fi-palvelussa 27.9.2023.

 

Tarjousasiakirjat olivat hankintailmoituksen julkaisemisesta lähtien saatavilla.

 

Tarjouspyynnössä tarjousten toimittamiselle asetettiin määräajaksi 6.11.2023 kello 16.00.

 

Saadut tarjoukset

 

Tarjouksen jätti yksi (1) tarjoaja. Saatu tarjous ilmenee liitteestä "Tarjousten avauspöytäkirja". Tarjoaja jätti tarjouksensa asetettuun määräaikaan mennessä.

 

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

 

Soveltuvuuden arvioinnissa todettiin, että tarjoaja täytti tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset.

 

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi

 

Tarjouksen tarkastamisessa todettiin, että tarjous oli tarjouspyynnön mukainen ja se hyväksyttiin.

 

Tarjousten vertailu

 

Tarjousten vertailu suoritettiin kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisesti siten, että hinnan painoarvo on 100 prosenttia. Tarjouksen jätti yksi tarjoaja.

 

Tarjousvertailun lopputulos

 

Tarjouksen jätti yksi tarjoaja. Kyseinen tarjous on näin ollen kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella voittava tarjous.

 

Hankintasopimus ja ilmoitus

 

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Liitteen E mukaisen kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen tiedoksi.

 

Tilaaja valitsee yhden toimittajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.

 

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin sopimuskaudella.

 

Hankinta-asiaan muutosta hakevalle on asetettu hankintalain 148. §:ssä velvollisuus ilmoittaa hankintayksikölle kirjallisesti asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Hankintayksikkö pyytää toimittamaan mahdollisen muutoksenhakua koskevan ilmoituksen osoitteeseen kaupunki@loviisa.fi.

 

Liite nro 3:

Avauspöytäkirja

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Tarjouskilpailun perusteella kaupunginhallitus valitsee Mehiläinen Oy:n työterveyshuollon järjestäjäksi Loviisan kaupungin henkilökunnalle ajalle 1.4.2024-31.3.2028 siten, että sopimusta voidaan tarvittaessa jatkaa kahdella optiovuodella.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Käsittely Sihteeri Elina Amnell-Holzhäuser ilmoitti esteellisyydestä (peruste: intressijäävi, yleislausekejäävi) ja poistui kokoustilasta asian käsittelyn ajaksi.

 

 Sihteerinä asian käsittelyn ajan toimi Fredrik Böhme.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi.

Elina Amnell-Holzhäuser oli poissa kokouksesta klo 18.23-18.38.