Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 12


 

Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa, liittyminen BELC-verkostoon

 

KH 18.12.2023 § 356 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa -hankkeella (Building Europe with Local Councillors, BELC) luodaan eurooppalainen paikallisesti valittujen poliitikkojen verkosto, jonka tarkoituksena on viestiä EU:hun liittyvistä asioista EU:n ja paikallisen hallintotason muodostaman uudenlaisen kumppanuuden kautta.

 

Hanke tarjoaa paikallispoliitikoille mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ja jakaa tietoa erilaisista EU:hun liittyvistä asioista, jotka kiinnostavat ihmisiä paikallisella tasolla. Se auttaa lisäksi edistämään kansalaisten osallistumista ja herättämään keskustelua näistä asioista ja Euroopan tulevaisuudesta. Päätavoitteena on tukea aidon eurooppalaisen julkisen keskustelun muodostumista.

 

Verkoston jäsenet osallistuvat vaalipiirissään ja/tai paikallisissa tiedotusvälineissä keskusteluihin EU:n toteuttamista poliittisista aloitteista ja toimenpiteistä.

 

Verkoston toimintaan voi osallistua kuka tahansa paikallisesti vaaleilla valittu edustaja, jonka toimikausi on parhaillaan meneillään. Hänen oltava lisäksi edustamansa paikallishallinnon yksikön nimittämä. Verkoston toimintaan osallistuvien paikallisesti valittujen edustajien kokonaismäärää ei ole rajoitettu, mutta kukin paikallishallinnon yksikkö voi nimittää verkostoon vain yhden edustajan. Jäsenen on oltava halukas viestimään aktiivisesti paikallisen alueensa kansalaisille EU:hun liittyvistä asioista.

 

Hanke on monikielinen, joten verkoston jäsenille ei ole kielivaatimuksia. Paikallispäättäjiltä ei edellytetä englanniksi kommunikointia. Kaikki materiaalit, ml. yksityiskohtainen verkkoalustan käyttöohje, toimitetaan heidän omalla kielellään. Interaktiivinen verkkoalusta tarjoaa automaattisen käännöksen kaikilla EU:n virallisilla kielillä.

 

Nimettävä edustaja osallistuu verkoston toimintaan edustamansa paikallishallinnon yksikön (Loviisan kaupungin) puolesta. Jäsenten odotetaan edustavan EU:ta objektiivisesti ja tarkkoihin ja luotettaviin tietoihin perustuen. Heidän odotetaan lisäksi osallistuvan vaalipiirinsä jäsenten ja/tai paikallisen median kanssa käytäviin keskusteluihin ja debattiin EU:n toteuttamista yleisistä poliittisista aloitteista ja toimenpiteistä.

 

Verkoston toimintaan osallistumiseen ei liity suoria kustannuksia. Euroopan komissio ei peri tällä hetkellä osallistumisesta mitään maksuja. Paikan päällä järjestettäviin projektitapahtumiin osallistuminen on vapaaehtoista tai Euroopan komissio korvaa osallistumiseen liittyvät matkakulut.

 

Paikallishallinnon yksikön, eli kaupungin, tehtävänä on jatkuvuuden varmistaminen. Paikallishallinnon yksiköiden on esimerkiksi nimitettävä uusi jäsen, kun nykyisen vaaleilla valitun jäsenen toimikausi päättyy tai jos jäsenen osallistuminen verkoston toimintaan päättyy mistä tahansa muusta syystä.

 

Verkostoon liittyminen edellyttää, että yhteyshenkilön on täytettävä projektin verkkosivustolla (https://cor.europa.eu/fi/engage/pages/network-of-regional-and-local-eu-councillors.aspx) saatavilla oleva lomake ja vakuutus, joka sisältää paikallishallinnon yksikön toimivaltaisen edustajan ja verkoston jäseneksi nimitettävän paikallispäättäjän allekirjoitukset.

 

Hakevalla paikallishallinnolla on hankkeessa kumppanin rooli, se saa näkyvyyttä edistäviä materiaaleja, joita se voi käyttää osoittamaan, että siitä on tullut Euroopan komission viestintäkumppani EU:hun liittyvien asioiden kansalaisille tunnetuksi tekemisessä. Paikallishallinto varmistaa jatkuvuuden ja nimittää uuden jäsenen heti kun edellisen jäsenen toimikausi päättyy tai jostain syystä lakkaa. Paikallisesti valitusta nimitetystä henkilöstä tulee verkoston aktiivinen jäsen, hän saa pääsyn kohdennettuihin tietoihin ja erityiselle digitaaliselle alustalle sekä hän on etuoikeutetussa suhteessa EU:n toimielimiin.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus nimeää keskuudestaan jäsenen edustamaan Loviisan kaupunkia Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa- hankkeen verkostoon.

Kaupunginhallitus päättää nimetä edellä mainitun hankkeen verkoston kaupungin yhteyshenkilöksi kaupunginjohtajan.

 

Käsittely Tom Liljestrand esitti asian pöydällepanoa.

 

 Kaupunginhallitus kannatti yksimielisesti asian pöydällepanoa.

 

Päätös Asia päätettiin jättää pöydälle.

 

 

KH 08.01.2024 § 12  

1072/00.01.05/2023  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus nimeää keskuudestaan jäsenen edustamaan Loviisan kaupunkia Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa- hankkeen verkostoon.

Kaupunginhallitus päättää nimetä edellä mainitun hankkeen verkoston kaupungin yhteyshenkilöksi kaupunginjohtajan.

 

Käsittely Jäsen Tom Liljestrand esitti, että asia palautetaan valmisteluun.

 

 Kaupunginhallitus kannatti yksimielisesti Tom Liljestrandin esitystä.

 

Päätös Asia päätettiin palauttaa valmisteluun.