Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 13


 

Vuoden aktiivi 2023

 

KUVA 10.01.2024 § 13  

33/12.04.00/2024  

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson puh 040 568 4138.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee vuoden aktiivin. Vuoden aktiivi on henkilö, joka on tehnyt arvokasta työtä lasten ja nuorten kanssa kasvatuksellisten ja monipuolisuutta arvostavien periaatteiden mukaisesti, tai joka on toiminut pitkään yhdistyksissä aktiivisesti, ja omalla esimerkillä innostanut muita ja edistänyt toimintaa.
Vuoden aktiivi palkitaan esinepalkinolla.

Määräaikaan mennessä seuraavia henkilöitä on ehdotettu palkittavaksi vuoden aktiiviksi: Helena Forsbäck-Turunen. Auvo Tiala sekä Teemu Silván (ehdotus jätetty 3.1.2024)

Taustamateriaali 5: Ehdotukset 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa.

 

Käsittely

Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö antoi kokouksessa seuraavan ehdotuksen: Helena Forsbäck-Turunen ja Auvo Tiala palkitaan esinepalkinnolla vuoden aktiivina.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti palkita Helena Forsbäck-Turusen ja Auvo Tialan esinepalkinnolla vuoden aktiivina.

 

 Jäsen Jonna Hinttaniemi poistui kokouksesta päätöksen jälkeen klo 20.58.