Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 9


 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusten jako 2024

 

KUVA 10.01.2024 § 9  

29/02.05.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Leif Eriksson, puh 040 568 4138 ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen, puh 0440 555 250.

 

Kulttuuri- Ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja nuorisoavustuksien myöntämiskriteereissä määritellään avustuksien perusteet ja minkälaisia avustuksia myönnetään.

Kulttuuriavustuksien muodot ovat:
A) Toiminta-avustuksia yhdistyksille
B) Kohdeavustuksia yhdistyksille, työryhmille ja yksityioshenkilöille

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta varaa pienemmän määrärahan (noin 10 % vuoden avustusmäärärahasta) syksyisin jaettavaksi erityisavustukseksi. Syksyn avustukset on tarkoitettu kohdeavustuksiksi kuluvan vuoden lopulla ja seuraavan vuoden alussa tapahtyville hankkeille. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on tänä vuonna varannut 45.000 euroa (2023 43 000 euroa) kulttuuriavustuksiin.

 

Liikunta- ja nuorisotoiminnan avustusmuodot ovat:
A) yleisavustukset yhdistyksille
B) koulutusavustus
C) Toimitila-avustus

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on varannut 49.000 euroa  (2023 47 000 euroa) liikuntaseurojen avustuksiin ja 29 000 euroa (2023 28 000 euroa) nuorisoseurojen avustuksiin.

 

Kriteerit ja avustuslomakkeet löytyvät Loviisan kaupungin verkkosivuilla.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakaa vuoden 2024 avustukset seuraavasti:
a) 40 500 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä kohdeavustuksina. Viimeinen hakupäivä on 2.4.2024.
b) 4 500 euroa jaetaan syksyllä erityisavustuksina vuoden lopulla ja tulevan vuoden alussa tapahtuville hankkeille. Viimeinen hakupäivä on 31.10.2024
c) 49 000 euroa jaetaan liikunta- ja erityisliikuntatoiminnalle ja 29 000 euroa nuorisotoiminnalle. Viimeinen hakupäivä on 2.4.2024.
 

 

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti jakaa vuoden 2024 avustukset seuraavasti:
a) 40 500 euroa jaetaan keväällä yhdistysten toiminta-avustuksina sekä kohdeavustuksina. Viimeinen hakupäivä on 2.4.2024.
b) 4 500 euroa jaetaan syksyllä erityisavustuksina vuoden lopulla ja tulevan vuoden alussa tapahtuville hankkeille. Viimeinen hakupäivä on 31.10.2024.
c) 49 000 euroa jaetaan liikunta- ja erityisliikuntatoiminnalle ja 29 000 euroa nuorisotoiminnalle. Viimeinen hakupäivä on 2.4.2024.