Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 6


 

Generalshagens skolan väistötilojen sijoittaminen

 

NFBSUB 19.12.2023 § 56

 

Valmistelija ja esittelijä Koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh. 0440 555 332

 

Loviisan kaupunginvaltuuston hyväksymässä investointisuunnitelmassa (14.12.2022 § 107) on kokonaisuudessaan 2 750 000 euron kustannuslaskelma Generalshagens skolan peruskorjaukselle.

 

Suunnitelmien mukaan peruskorjauksen tulisi olla valmis joulukuussa 2025. Hankkeen valmistelut aloitettiin keväällä 2023 tarvekartoituksella. Hanketyöryhmä perustettiin 18.10.2023 § 45 ja hankesuunnitelma valmistuu aikataulun mukaisesti tammikuussa 2024.

 

Suunnitelmien mukaisesti peruskorjaus aloitetaan syksyllä 2024. Peruskorjauksen aikana mitään tiloja koulurakennuksessa ei voida käyttää opetustarkoitukseen, mikä tarkoittaa, että koulun toiminta tapahtuu väistötiloissa kunnes uudet tilat voidaan ottaa käyttöön helmikuussa 2026.

Hanketyöryhmä aloitti työnsä selvittämällä väistötilojen sijoitusvaihtoehtoja. Koulun 220 oppilasta ja noin 30 henkilöstön edustajaa tarvitsevat yli 20 opetustilaa. Työryhmä on huomioinut seuraavia ehdotuksessa väistötilojen vaihtoehdoiksi:
- koulun oppilaiden tulee mahdollisuuksien mukaan työskennellä samassa paikassa
- sijoituspaikan tulee olla lähellä keskustaa ajatellen koulumatkaa ja koulukyytejä
- väistötilojen tulee olla käytettävissä koko peruskorjauksen ajan
- toiminnan yhteiskäyttöä tulee hyväksikäyttää niin pitkälle kuin mahdollista ennen kaikkea ajatellen erityistiloja käsityölle (pehmeät ja kovat aineet), musiikille, voimistelulle, oppilashuollolle ja ruokailulle
- kustannukset tulee pitää niin alhaisina kuin mahdollista.

Työryhmä on keskustellut seuraavista sijoittamisvaihtoehdoista:
- asuntomessualue K-kaupan ja Neste-aseman kohdalla
- asuntomessualueen läheisyydessä oleva vanha jalkapallokenttä

- Vanhan Rannan alue
- asuntomessujen pysäköintialue uudella teollisuusalueella Johtajantien varrella
- Johtajantien varrella oleva alue, johon Harjurinteen koulun vuosiluokat 7-9 olivat sijoitetut 

- Koulun sijoittaminen jonkun muun keskustan läheisyydessä olevan koulun läheisyyteen.

Lisäksi keskusteltiin vaihtoehdosta tehdä yhteistyötä jonkun paikallisen yrittäjän kanssa teollisuusrakennusten väliaikaisesta muuttamisesta opetustiloiksi.
 

Ottaen huomioon yllä mainitut vaihtoehdot työryhmä katsoo väistötilojen sijoittamisen Vanhaan Rantaan antavan suurimmat synergiat koskien oppilaiden turvallisuutta, yhteiskäyttöä, koulun keskittämistä yhteen paikkaan ja koulukyytejä. Tilojen yhteiskäyttö Lovisavikens skolan, Lovisa Gymnasiumin kanssa sekä liikuntahalli myötävaikuttavat myös pienempään lisätilojen tarpeeseen johtaen pienempään kokonaiskustannukseen väistötiloille.
 

Tilapalvelut on pyytänyt tarjouksia väistötiloille ja tarjoukset ilmoitetaan kokouksessa.

Vielä on auki jos käyttötalousarviossa on tarpeeksi suuri määräraha väistötiloille. Koulutusjaosto keskustelee sijoittamista ja lähettää asian lopullisen kustannusehdotuksen ollessa käytettävissä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Tilapäällikkö kutsutaan asiantuntijana kokoukseen.
 

Ehdotus Kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto katsoo väistötilojen sijoitettavan Vanhan Rannan kentälle ja lähettää asian ja hakemuksen lisämäärärahasta edelleen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Käsittely

Tilapäällikkö Kenneth Albrecht antoi esityksen kustannuksista ja järjestelyistä koskien väistötiloja.

 

Päätös Kasvatus-ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto päätti ehdottaa että väistötilat sijoitetaan Vanhan Rannan kentälle ja lähettää asian ja hakemuksen lisämäärärahasta edelleen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 

KH 08.01.2024 § 6 

 

 

Valmistelija Koulutuspäällikkö Timo Tenhunen, puh. 0440 555 332 ja tilapäällikkö Kenneth Albrecht, puh. 0440 555 412

 

 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto käsitteli 19.12.2023 Generalshagens skolan peruskorjauksen väistötilojen sijoitusvaihtoehtoja. Kolulutusjaoston ehdotuksen perusteella väistötilat sijoitetaan Vanhan Rannan kentälle. Tilapäällikkö Kenneth Albrecht och laatinut kustannuslaskelmia ehdotetulle järjestelylle. Mikäli kaupunki vuokraa uusia parakkeja kustannukset nousevat noin 1,5 miljoonaan euroon 18 kuukauden vuokra-ajalta. Markkinoilla on myös käytettyjä parakkeja, joiden vuokrahinta olisi vastaavasti noin 750 000 euroa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi, että Generalshagens skolan väistötilat sijoitetaan Vanhan Rannan kentälle. Lisäksi vuokrakuluihin esitetään myönnettäväksi 750 000 euron lisämääräraha peruskorjauksen ajaksi. Lisämääräraha-anomus lähetetään eteenpäin kaupunginvaltuustolle päätettäväksi.

 

Käsittely Jäsen Satu Hämäläinen teki seuraavan lisäysesityksen:

 

 Todetaan, että Loviisan kaupunginvaltuuston hyväksymässä investointisuunnitelmassa (13.12.2023, § 124) on kokonaisuudessaan 4 000 000 euron kustannuslaskelma Generalshagens skolan peruskorjaukselle.

 

 Satu Hämäläisen esitys ei saanut kannatusta.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 

KV 17.01.2024 § 6  

1087/12.00.00/2023  

 

 

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto myöntää 750 000 euron lisämäärärahan vuokrakuluihin peruskorjauksen ajaksi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.