Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 44



 

Loviisan kaupungin hyvinvointisuunnitelmaan 2021-2024 kuuluvan toimenpidematriisin ajantasaisuuden arvioiminen ja olemassa olevan hyvinvointisuunnitelman voimassaolon jatkaminen nykyisen valtuustokauden loppuun

 

KUVA 10.04.2024 § 44  

1099/12.04.00/2023  

 

 

Valmistelija hyvinvointisuunnittelija Päivi Hämäläinen

 

Loviisan kaupunginvaltuusto (16.02.2022 § 4) on päättänyt seuraavaa: "Loviisan kaupunginvaltuusto omalta osaltaan hyväksyy Loviisan kaupungin ja Lapinjärven kunnan hyvinvointikertomuksen 2017-2020 ja hyvinvointisuunnitelman 2021-2024. Hyvinvointisuunnitelman Loviisan toimenpidematriisin ajantasaisuus arvioidaan uudelleen hyvinvointialueen toiminnan käynnistyttyä." 

 

Loviisan kaupunginhallituksen (04.09.2023 § 232) päätöksen mukaan Loviisan kaupungin hyvinvointityön ja terveyden edistämisen monialaisena ohjausryhmänä toimii Loviisan kaupungin johtoryhmä. Johtoryhmä on 4.12.2023 nähnyt tarkoituksenmukaisena sen, että sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja pyytää viranhaltijapäätöksellä lausuntoa kaupungin toimielimiltä hyvinvointisuunnitelman 2021-2024 toimenpidematriisin ajantasaisuuden arvioinnista. Lausunnot esitetään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle. Tavoitteena on, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esittää asiaa tämän jälkeen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. 

 

Loviisan kaupungin hyvinvointityöryhmä on päivittänyt syyskauden 2023 aikana Hyvinvointisuunnitelman 2021-2024 toimenpidematriisia. Matriisista on poistettu aikaisemmin perusturvakeskuksen vastuulla olleet ja nyt Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuulle siirtyneet toimenpiteet. Loviisan kaupunki toteuttaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä strategisen yhteistyösopimuksen mukaisesti (kv 13.09.2023/§ 84). Matriisiin on lisätty siitä aiemmin puuttuneita Loviisan lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä Ikääntyvän väestön tukisuunnitelman toimenpiteitä sekä tarkennettu yksittäisiä toimenpiteitä. 

 

Päivitettyä toimenpidematriisia on käyty läpi kaupungin johtoryhmässä 4.12.2023 ja kaupunginvaltuuston iltakoulussa 11.12.2023. Hyvinvointisuunnitelman 2021-2024 toimenpidematriisin on yhdistetty toimenpiteitä seuraavista suunnitelmista:

- Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma,

- Ikääntyvän väestön tukisuunnitelma,

- Turvallisuussuunnitelma sekä

- Osallisuusohjelma

 

Toimenpidematriisi sisältää toimenpiteitä aina vuoteen 2025 asti. Nykyisen hyvinvointisuunnitelman on tarpeen olla voimassa olemassa olevan valtuustokauden loppuun. On perusteltua, että kaupunginvaltuusto käsittelee uutta hyvinvointisuunnitelmaa vuodesta 2025 alkaen uuden valtuuston aloitettua kautensa 1.6.2025. 

Syyskauden 2023 aikana päivitetty ehdotus hyvinvointisuunnitelman toimenpidematriisiksi vuosille 2021-2025 on liitteenä. Kaupunginvaltuuston 16.2.2022 § 4 hyväksymä Loviisan kaupungin ja Lapinjärven kunnan hyvinvointikertomus 2017-2020 ja hyvinvointisuunnitelma 2021-2024 löytyy Loviisan kaupungin verkkosivulta osoitteesta: https://www.loviisa.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/hyvinvoinnin-edistaminen/

 

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja (20.12.2023 § 24) on pyytänyt seuraavilta toimielimiltä ja vaikuttamiselimiltä liitteenä olevasta hyvinvointisuunnitelman 2021-2025 toimenpidematriisista lausuntoa viimeistään helmikuun 2024 loppuun mennessä:

- elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalta

- maaseutulautakunnalta

- kasvatus- ja sivistyslautakunnalta

- kansalaisopiston johtokunnalta

- suomenkieliseltä koulutusjaostolta

- ruotsinkieliseltä koulutusjaostolta

- vanhusneuvostolta

- vammaisneuvostolta

- nuorisovaltuustolta ja

- lapsiparlamentilta.

 

Liite 1:  Loviisan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2023-2025 toimenpidematriisi, ehdotus annettujen lausuntojen perusteella

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää
a) osaltaan hyväksyä annettujen lausuntojen pohjalta päivitetyn liitteen
    (Loviisan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2023-2025
    toimenpidematriisi),
b) ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle
    liitteen (Loviisan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2023-2025
    toimenpidematriisi) hyväksymistä
c) ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle
    olemassa olevan hyvinvointisuunnitelman jatkamista nykyisen
    valtuustokauden loppuun asti
.

 

Käsittely

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja ehdotti, että otsikkoa korjataan seuraavasti teknisenä korjauksena:

Loviisan kaupungin hyvinvointisuunnitelman 2021-2024 kuuluvan toimenpidematriisin ajantasaisuuden arvioiminen ja olemassa olevan hyvinvointisuunnitelman voimassaolon jatkaminen nykyisen valtuustokauden loppuun.

 

Hyvinvointisuunnittelija Päivi Hämäläinen oli lautakunnan kuultavana asiantuntijana klo 18.38-18.55 ja hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti korjata otsikkoa teknisenä korjauksena seuraavasti:
Loviisan kaupungin hyvinvointisuunnitelman 2021-2024 kuuluvan toimenpidematriisin ajantasaisuuden arvioiminen ja olemassa olevan hyvinvointisuunnitelman voimassaolon jatkaminen nykyisen valtuustokauden loppuun.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti
a) osaltaan hyväksyä annettujen lausuntojen pohjalta päivitetyn liitteen
    (Loviisan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2023-2025
    toimenpidematriisi),
b) ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle
    liitteen (Loviisan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2023-2025
    toimenpidematriisi) hyväksymistä
c) ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle
    olemassa olevan hyvinvointisuunnitelman jatkamista nykyisen
    valtuustokauden loppuun asti