Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 17


 

Eron myöntäminen luottamustehtävistä ja uusien jäsenten valinta

 

KH 05.02.2024 § 43 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

 Miia Hento on pyytänyt eroa Loviisan kaupungin luottamustehtävistä. Eropyynnön syyksi on ilmoitettu henkilökohtainen syy. Pyyntö koskee:

 

-

kaupunginvaltuuston jäsenyyttä

-

kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenyyttä ja ruotsinkielisen jaoston varajäsenyyttä

-

elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan jäsenyyttä.

 

 Edellä mainittuihin toimielimiin tulee siten valita Miia Henton tilalle uudet jäsenet ja varajäsenet. Valinnassa tulee huomioida naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n vaatimukset.

 

 Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

 Kuntalain 17 §:n mukaan jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, kutsuu valtuuston puheenjohtaja jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. RKP:n ensimmäinen varavaltuutettu on Håkan Karlsson.

 

 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan kokoonpano on:

 

Jäsen

Varajäsen

Emmi-Liina Vakkuri-Johansson pj.

Anne Sokka-Tuomala

Jari Kekkonen vpj.

Veli-Matti Mettinen

Kerstin Häggblom

Miia Hento

Nina Björkman-Nystén

Carina Stenbacka

Thomas Rosenberg

Tomas Nyström

Roger Wide

Stefan Thesslund

Meri Lohenoja

Annika Lindfors

Hanna Hurtta

Leena Viikari

Immo Stenberg

Henry Ruotsalainen

 

 Kasvatus- ja sivistyslautakunnassa on 9 jäsentä. Jäsenistä viisi edustaa suomenkielistä ja neljä ruotsinkielistä kieliryhmää. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielisen jaoston kokoonpano on:

 

Jäsen

Varajäsen

Kerstin Häggblom

Miia Hento

Daniel Thomasson

Pasi Korhonen

Nina Björkman-Nystén

Pamela Stenberg

Thomas Rosenberg

Tomas Nyström

Stefan Thesslund

Ben Grundström

Roger Wide

Håkan Karlsson

Annika Lindfors

Maria Virtanen

Juha Karvonen

Anton Österman

Lapinjärven edustaja:

 

Jonna Nygård

Maria Kalenius

Myrskylän edustaja:

 

Mikaela Fabritius

Heidi Petas

 

 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsenistä kaupunginvaltuusto määrää neljä ruotsinkielistä kieliryhmää edustavat jäsenet ruotsinkielisen koulutusjaoston jäseniksi. Lisäksi kaupunginvaltuusto valitsee kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkieliseen koulutusjaostoon viisi jäsentä. Jäsenillä on henkilökohtainen varajäsen.

 

 Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokoonpano on:

 

Jäsen

Varajäsen

Mikael Karlsson

Agneta Alm

Petri Hyvönen

Jouni Malmivaara

Roger Wide

Sten Staffans

Miia Hento

Kerstin Häggblom

Onerva Arlin

Timo Raivio

Pertti Lohenoja

Johannes Lindroos

Eeva Holmström

Katja Puolakka

Annika Fellman

Pamela Weckström

Teemu Peräkylä

Daniel Thomasson

 

 Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnassa on 9 jäsentä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa, että kaupunginvaltuusto

-  myöntää Miia Hennolle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenyydestä sekä eron ruotsinkielisen koulutusjaoston varajäsenyydestä
-  nimeää kasvatus- ja sivistyslautakuntaan uuden varajäsenen ja määrää uuden varajäsenen ruotsinkieliseen koulutusjaostoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi
-  myöntää Miia Hennolle eron elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan jäsenyydestä
-  nimeää elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
-  myöntää Miia Hennolle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä
-  päättää todeta, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Miia Hennon sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen, RKP:n, järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun Håkan Karlssonin
-  merkitsee tiedokseen, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun.

Tämä pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 

KV 14.02.2024 § 17  

103/00.00.01/2024  

 

 

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto

-  myöntää Miia Hennolle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenyydestä sekä eron ruotsinkielisen koulutusjaoston varajäsenyydestä
-  nimeää kasvatus- ja sivistyslautakuntaan uuden varajäsenen ja määrää uuden varajäsenen ruotsinkieliseen koulutusjaostoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi
-  myöntää Miia Hennolle eron elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan jäsenyydestä
-  nimeää elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
-  myöntää Miia Hennolle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä
-  päättää todeta, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Miia Hennon sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen, RKP:n, järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun Håkan Karlssonin
-  merkitsee tiedokseen, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto myönsi Miia Hennolle eron kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsenyydestä sekä eron ruotsinkielisen koulutusjaoston varajäsenyydestä.

Kaupunginvaltuusto myönsi Miia Hennolle eron elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan jäsenyydestä.

Valtuutettu Agneta Alm esitti, että Anette Lindblom nimetään kasvatus- ja sivistyslautakuntaan uudeksi varajäseneksi ja määräsi uuden varajäsenen ruotsinkieliseen koulutusjaostoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Kaupunginvaltuusto nimesi Anette Lindblomin kasvatus- ja sivistyslautakuntaan uudeksi varajäseneksi ja määräsi hänet uudeksi varajäseneksi ruotsinkieliseen koulutusjaostoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi

Valtuutettu Agneta Alm esitti, että Kerstin Häggblom nimetään elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaan uudeksi jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Alm esitti myös, että uudeksi varajäseneksi Kerstin Häggblomin tilalle valitaan Alice Holmstén.

Kaupunginvaltuusto nimesi Kerstin Häggblomin elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaan uudeksi jäseneksi ja Alice Holmsténin uudeksi varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kaupunginvaltuusto myönsi Miia Hennolle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä ja päätti todeta, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Miia Hennon sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen, RKP:n, järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun Håkan Karlssonin.

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedokseen, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.