Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 34



 

Päällystyskohteet vuonna 2024

 

EKIL 29.02.2024 § 34  

179/10.03.01.01/2024  

 

 

Valmistelija vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht, puh. 0440 555 412

 

 Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu määräraha katujen päällystämiseen.

 

 Päällystyskohteita valittaessa tulee ottaa huomioon, että osalla kaduista vesi- ja viemärijohdot tulee saneerata ja kadut tulee varustaa hulevesiviemäreillä ennen kestopäällystystä. Osa kaduista taas on kantavuudeltaan niin heikkoja, että niitä ei kannata päällystää ennen kuin katujen kantavuutta on vahvistettu.

 

 Liitteenä on luettelo kestopäällystyskohteista, joiden arvioidaan olevan päällystettävissä päällystyskauden 2024 aikana ja jotka katujen kunnossapitäjä on katsonut tärkeiksi kestopäällystää.

 

Liite 23

 

Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää, että vuoden 2024 päällystysmääräraha käytetään liitteessä esitettyihin kohteisiin.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti, että vuoden 2024 päällystysmääräraha käytetään liitteessä esitettyihin kohteisiin.

Liite 24

 

Tiedoksi Infrastruktuuripäällikkö

 Loviisan Vesiliikelaitos

 LPOnet Osk Anl

 Porvoon Energia Oy

 Kymenlaakson Sähkö Oy

 Lovinfo

 

 

- - -