Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 25



 

Asemakaavassa kevyenliikenteenväyläksi merkityn katualueen nimen muuttaminen (MRL 55 §)

 

EKIL 29.02.2024 § 25  

150/10.02.06/2024  

 

 

Valmistelijat maanmittausinsinööri Tanja Jokela, puh. 0440 555 237, ja kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403

 

  Kuningattarenrannan kaupunginosassa sijaitseva Sihteerinkuja on kaavan (434_AM10-22, hyväksytty 26.4.2018) laatimisen yhteydessä jakautunut kahteen osaan. Voimassa olevassa kaavassa osien väliin jää viheraluetta (VL) sekä Kalliometsänkatu. Muutettava alue alkaa Leppätieltä ja päättyy Pajutielle.

 

 Vuoden 2019 kaavoituskatsauksen yhteydessä on laitettu vireille asemakaavan muutos kadun nimen muuttamiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 55 § mukaisesti kadun nimi määrätään asemakaavassa, mutta kadun nimi voidaan muuttaa kunnan erillisellä päätöksellä. Tällä hetkellä ei ole tarvetta muutoin muuttaa asemakaavaa, joten nimenmuutos on tarkoituksenmukaista tehdä erillisellä päätöksellä. Asemakaavanmuutoksen vireilläolo on päättynyt 2023.

 

Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa yleisen alueen, kuten kadunnimen muuttamisen myös muussa menettelyssä, kuin kaavan laadintamenettelyssä. Loviisan kaupungissa maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n 3 momentissa tarkoitettua päätösvaltaa ei ole hallintosäännössä annettu lautakunnalle tai viranhaltijalle, joten päätösvalta asiassa on kaupunginvaltuustolla.

 

Muutettavalle kadunosalle ei ole annettu osoitteita, joten nimenmuutos ei vaikuta olennaisella tavalla kenenkään olosuhteisiin, etuihin, velvollisuuksiin tai oikeuksiin. Näin ollen ei asianosaisten kuulemismenettelyä ole tarpeen toteuttaa, vaan kuuleminen on katsottava hallintolain 34 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeettomaksi.

 

Päätöksen jälkeen nimi muutetaan ajantasa-asemakaavaan sekä ilmoitetaan muutoksesta pelastusviranomaisille.

 

Liite 14

Kartta nimettävästä katualueesta

 

Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää antaa Loviisan 10. kaupunginosassa Leppätien ja Pajutien välillä sijaitsevalle kevyenliikenteenväylälle nimeksi Leppäkuja Algränden, ja esittää nimeämistä edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti antaa Loviisan 10. kaupunginosassa Leppätien ja Pajutien välillä sijaitsevalle kevyenliikenteenväylälle nimeksi Leppäkuja - Algränden, ja esittää nimeämistä edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.

Liite 15
Kartta nimettävästä katualueesta

 

Jatkokäsittely kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto

 

 

- - -