Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 5


 

Ennakointiryhmän ehdotukset, vammaisneuvoston lausunto

 

VAMNE 27.02.2024 § 5  

88/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija koulutuspäällikkö Timo Tenhunen 044 055 5332

 

Ennakointityöryhmä kokoontui vuoden 2023 aikana yhteensä kahdeksan

(8) kertaa. Työryhmä sopi viimeisimmässä kokouksessaan 21.11.2023

yksimielisesti, että seuraavat tavoitteet on syytä viedä toimielinkäsittelyyn.


Lähiajan tavoitteet, 0-2 vuotta

  • Elinvoimaohjelman valmistuminen. Ohjelman valmistuminen on tärkeää, jotta muun muassa ennalta määriteltyjen kyläkeskusten kehittäminen onnistuisi.
  • Asian määritelmä toimielimen päätöksellä: Pienen koulun

kehittämistarve. Pienelle koululle on ihanteellinen minimikoko vähintään kolme opetusryhmää. Asiassa on kuitenkin tapauskohtaisesti tarkasteltava muun muassa sitä, onko erilaisia mahdollisuuksia järjestää opetus, kun otetaan huomioon alueen erityislaatuisuus ja koulurakennusten ja toiminnan sekä sen joustavuuden ainutlaatuisuus esimerkiksi sijainnin, kielen, henkilöstön, olosuhteiden, matkan, laadun tai muun suhteen.

Esimerkkinä Isnäsin koulukeskus, jossa kaksi erillistä yksikköä muodostaa käytännössä kokonaisuuden.

  • Asian määritelmä toimielimen päätöksellä: Joustavasti siirrettävät kaupungin omistamat väistötilat/moduulit olisi saatava mukaan investointiohjelmaan, koska esimerkiksi Koskenkylän päiväkodit sijaitsevat nyt kahdessa eri osoitteessa. Lapsimäärän kehitystä on vaikea ennakoida. Syntyvyys voi laskea, mutta toisaalta on varmuudella odotettavissa arvaamatonta väestönlisäystä. Lapsimäärän lasku tai lisääntyminen ei myöskään ole tasaista kaupungin eri osissa. Olemassa olevia väistötiloja ei voi hyödyntää, koska niiden tarve vaikuttaa olevan pysyvä ja lisäksi osa on elinkaarensa päässä. Vuodelle 2026 merkitään investointiohjelmaan joustavasti siirrettävien väistötilojen hankkimiseksi 1 miljoona euroa.
  • Selvitetään vanhan paloaseman hyödyntäminen kaupungin varastotilaksi huomioiden syyskuussa 2023 jätetty kuntalaisaloite vanhan paloaseman siirtämisestä nuorisotoimen ja nuorten käyttöön, kunhan Itä-Uudenmaan pelastuslaitos siirtyy uusiin tiloihin.


Keskipitkän ajan tavoite, 0-5 vuotta:

  • Asian määritelmä toimielimen päätöksellä ja työ käytännön arjessa: Joustavaa yhteistyötä alueen koulujen ja päiväkotien kesken kehitetään, jotta esikoululaisia ei tarvitse kuljettaa paikasta toiseen. (On määriteltävä, mitä asia tarkoittaa käytännössä: Esimerkiksi, että esiopetus järjestetään lähikoulussa.)
  • Kirjaston omatoimipalveluja lisätään.


Pitkän ajan tavoite, 0-10 vuotta:

  • Asian määritelmä toimielimen päätöksellä:
    • Valkon ja Tesjoen alueita kehtetään päiväkoti- ja koulupalvelujen turvaamiseksi.
    • Isnäsin, Tesjoen ja Koskenkylän kouluja kehitetään kaksikielisempään suuntaan.
    • Ruukin aluetta suunnitellaan kyläkeskukseksi, johon tietoisesti keskitetään muuttoliikettä palvelujen varmistamiseksi.
    • Ylläpidetään ja kehitetään kyläkeskuspalveluja.


Kasvatus- ja sivistyslautakunta (24.1.2024 § 10) päätti pyytää kaupungin toimielimiltä lausuntoja maaliskuun 2024 loppuun mennessä:

  • elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalta
  • maaseutulautakunnalta
  • kasvatus- ja sivistyslautakunnalta
  • kansalaisopiston johtokunnalta
  • suomenkieliseltä koulutusjaostolta
  • ruotsinkieliseltä koulutusjaostolta
  • vanhusneuvostolta
  • vammaisneuvostolta

nuorisovaltuustolta ja lapsiparlamentilta.

 

Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori  Sara Tallsten

 

Ehdotus Vammaisneuvosto antaa lausuntonsa kokouksessa keskustellun perusteella.

Käsittely
Koulutuspäällikkö Timo Tenhunen esitti ennakointiryhmän tavoitteet.

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella vammaisneuvosto ehdottaa antaa seuraavan lausunnon ennakointiryhmän tavoitteisiin liittyen:
Esteettömyys tulee huomioida kaikissa tulevissa peruskorjauksissa yhdenvertaisuuslain mukaan. Esimerkiksi peruskorjauksen yhteydessä tarpeettomaksi jäävät toimintakuntoiset porrashissit, kiipijät ja muut taso siirtymiseen soveltuvat apuvälineet siirretään muualle käyttöön. Peruskorjauksen yhteydessä hankitaan induktiosilmukka ainakin kokoontumistiloihin. Kaupungin tulee hankkia siirrettävä mobiili induktiosilmukka. Kaupungin tulee hankkia suihkutuolit jokaiseen esteettömään suihkutilaan.
 

 

Päätös Vammaisneuvosto päätti antaa seuraavan lausunnon ennakointiryhmän tavoitteisiin liittyen:
Esteettömyys tulee huomioida kaikissa tulevissa peruskorjauksissa yhdenvertaisuuslain mukaan. Esimerkiksi peruskorjauksen yhteydessä tarpeettomaksi jäävät toimintakuntoiset porrashissit, kiipijät ja muut taso siirtymiseen soveltuvat apuvälineet siirretään muualle käyttöön. Peruskorjauksen yhteydessä hankitaan induktiosilmukka ainakin kokoontumistiloihin. Kaupungin tulee hankkia siirrettävä mobiili induktiosilmukka. Kaupungin tulee hankkia suihkutuolit jokaiseen esteettömään suihkutilaan.