Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 30



 

Fortum Renewables Oy:n aloite 20.11.2023 kaavoituksesta tai lupamenettelystä koskien Pohjois-Sarvilahden alueelle suunniteltavaa aurinkovoimalaa varten

 

EKIL 25.01.2024 § 10 

 

 

 

Valmistelija kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403

 

Aloite kaavoituksesta ja lupamenettelystä

 

Fortum Renewables Oy on lähestynyt Loviisan kaupunkia koskien noin 250 hehtaaria käsittävän aurinkovoimala-alueen toteuttamiseksi Loviisan Pohjois-Sarvilahteen. Alustava suunnittelualueen rajauskartta on esityslistan liitteenä. Yhtiö pyytää Loviisan kaupunkia käynnistämään osayleiskaavan tai muun tarvittavan luvittamiseen tähtäävän toimenpiteen sekä siihen tarvittavien lupamenettelyiden selvittämisen Pohjois-Sarvilahden alueella. Tavoitteena on rakentaa alueelle noin 150 MWac:n aurinkovoimala. Fortumin omistama tytäryhtiö Norrsarvlax Solkraft Ab/Oy on tehnyt alueen maanomistajien kanssa sitovat vuokrasopimukset. Hankeyhtiö lupautuu kustantamaan kunnalle hankkeen edellyttämät tarvittavat selvitykset ja kaavasuunnittelun sekä siihen liittyvät kulut.

 

Aurinkovoimala-alueiden kaavoitus ja -lupamenettely

 

Aurinkovoimala-alueiden sijainnista ja koosta riippuen aurinkovoiman tuotantoalueita on Suomessa suunnitteilla joko lupa- tai kaavoitusprosesseihin tukeutuen. Laajoja aurinkovoimala-alueita koskeva kaavoituslainsäädäntö on Suomessa muun muassa tuulivoimahankkeisiin verrattuna jossakin määrin vielä tulkinnanvarainen ja selkiytymätön. Kuluvan vuoden 2024 aikana on määrä tulla ympäristöministeriöstä ohjeistus liittyen aurinkovoimaloiden lupa- ja kaavoitusmenettelyyn. Mikäli Sarvilahden hankealueen koko merkittävästi suunnittelun edetessä pienenee tai vallitsevan lainsäädännön tulkinnasta tulee uusia kaavoitus- ja lupaprosessiin liittyviä ohjeita, muutetaan hankkeen lupa- ja kaavoitusmenettelyä tarvittavilta osin. Tämänhetkisen laintulkinnan perusteella Sarvilahden aurinkovoimala-alue edellyttää kaavoitusta yhdessä hankkeen suuren koon ja sen sijainnin takia. Sarvilahden hankealue on kooltaan 250 hehtaaria ja se sijoittuu vireillä olevan Röjsjön aurinkovoimayleiskaava-alueesta noin 2-3 kilometrin etäisyydelle. Yhdessä hankealueet muodostavat jopa 400-500 hehtaarin laajuisen liki yhtenäisen aurinkovoimalatuotantoalueen. Voimala-alueiden vaikutuksia on syytä täten arvioida muun muassa maankäytöllisesti yksittäistä hanketta laajempana kokonaisuutena. Ennen kaavoituksen aloittamista Sarvilahden hankkeesta hankeyhtiö pyytää Uudenmaan ELY-keskukselta YVA:n tarveharkintapäätöksen. Hakemuksen mukaisen kokoluokan aurinkovoimalat eivät ole tähän mennessä edellyttäneet YVA-menettelyä. Vallitsevan YVA-lainsäädännön perusteella erillisiä vielä suunnitteluvaiheessa olevia hankkeita käsitellään aina erikseen, joten YVA-menettelyn tarve lienee epätodennäköinen, vaikka yhdessä alueet muodostavatkin suhteellisen laajan kokonaisuuden.

 

Kaavoitusohjelma

 

Loviisan kaupungin kaavoitusohjelma ja kaavoituskatsaus 2024 käsitellään vuoden 2024 alkupuolella. Energiakaavoitushankkeet katsotaan siinä määrin yleishyödyllisiksi hankkeiksi, että ne pyritään sovittamaan kaavoitusohjelmaan jopa muiden hankkeiden aikataulujen kustannuksella. Sarvilahden kaavahanke pyritään ottamaan mukaan kuluvan ja sitä seuraavan vuoden kaavoitusohjelmaan. Tämän jälkeen uusia energiakaavoitushankkeita tuskin pystytään käynnistämään tulevien 1-2 vuoden aikana. Röjsjön ja Sarvilahden alueiden osayleiskaavoituksen osalta tullaan vielä kaavoituksen edetessä selvittämään kaavahankkeiden yhdistämisen mahdollisuutta. Mikäli hankekaavojen yhdistäminen osoittautuu mahdolliseksi, se säästäisi aurinkovoimala-alueiden kaavoitukseen käytettävää työaikaa ja siten myös kaavoituskustannuksia.

 

Kaavoituksen alussa (vireille tuloa koskevan päätöksen jälkeen) laaditaan Sarvilahden kaavoituksesta kaupungin ja hankeyhtiön välille kaavoitussopimus, jossa sovitaan hankkeen kaavoituskustannusten jakautumisesta ja muista kaavoituksen käytännön järjestelyistä. Kaavoitussopimuksen perusteella hankkeesta aiheutuvat suorat ja välilliset kaavoituskustannukset peritään täysimääräisesti aurinkovoiman hankeyhtiöltä.

 

Yleiskaavoitusta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville sekä lausunnoille YVA-menettelyä koskevan tarveharkintapäätöksen ja suunnittelukonsultin hankkimisen jälkeen.

 

Liite 7 

Alustava kaava-alueen rajaus, kaavoitusaloite

 

Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että Pohjois-Sarvilahden alueelle käynnistetään aurinkovoimala-aluetta koskevan osayleiskaavan laatiminen.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että Pohjois-Sarvilahden alueelle käynnistetään aurinkovoimala-aluetta koskevan osayleiskaavan laatiminen.

 

 

- - -

 

KH 19.02.2024 § 58 

 

 

 

Liite nro 4.

  

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupuginvaltuustolle, että Pohjois-Sarvilahden alueelle käynnistetään aurinkovoimala-aluetta koskevan osayleiskaavan laatiminen.

 

Käsittely Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Petri Hakasaari ilmoitti esteellisyydestä (peruste: yhteisöjäävi) ja poistui kokoustilasta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.

 

 

KV 13.03.2024 § 30  

68/10.02.02/2024  

 

 

 Liite nro 2.

  

Ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että Pohjois-Sarvilahden alueelle käynnistetään aurinkovoimala-aluetta koskevan osayleiskaavan laatiminen.

 

Käsittely Kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen osallistui kokoukseen kello 18.21-18.36.

 

 Valtuutettu Hanna Hurtta esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Perusteluna on, että asia tuodaan päätöksentekoon uusin tiedoin täydennettynä vasta sitten, kun ympäristöministeriön pian valmistuva opas aurinkovoimaloiden kaavoituksesta ja lupamenettelystä on ilmestynyt. Lisäksi tämä hanke tulisi yhdistää jo vireillä olevaan aurinkovoimakaavoitukseen, jotta hankkeiden yhteisvaikutukset voidaan ottaa huomioon.

 

 Valtuutettu Kirsti Parikka kannatti Hurtan palautusehdotusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on annettu kannatettu palautusehdotus, joten asiasta äänestetään.

 

 Äänestys:

 JAA (asian käsittelyä jatketaan): 27 ääntä

 EI (asia palautetaan): 7 ääntä

 

 Äänestystuloksen perusteella asian käsittelyä jatkettiin.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukainen.