Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konsernijaosto
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 12


 

Careeria Oy, varsinainen yhtiökokous

 

KKJ 21.03.2024 § 12  

236/00.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

 Careeria Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 22.4.2024. Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. Yhtiökokouskutsu liitteineen esitetään oheismateriaalina.

 

 Careeria Oy:n yhtiöjärjestyksen 7 §:n mukaan: Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu kymmenen varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi on yksi vuosi ja päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen puheenjohtajan valitsee yhtiökokous.

 

 Osakassopimuksen mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu 10 jäsentä. Osakassopimuksen mukaan Loviisan kaupungilla osakkeenomistajana on oikeus nimetä hallitukseen 2 jäsentä.

 

 Yhtiön hallituksen kokoonpano on:

 Mikko Valtonen, Porvoon kaupunki, puheenjohtaja

 Markku Välimäki, Porvoon kaupunki

 Sofia Antman, Porvoon kaupunki

 Hilding Mattsson, Porvoon kaupunki

 Anu Harjumaaskola, Porvoon kaupunki

 Anne Lampinen, Askolan kunta

 Markku Lautamäki, Lapinjärven kunta

 Miia Hento, Loviisan kaupunki, varapuheenjohtaja

 Jari Kekkonen, Loviisan kaupunki

 Juha Salo, Sipoon kunta

 

 Konsernijaoston päätöksen 8.2.2024, § 4, mukaan yhtiökokousedustajana toimii vt. kaupunginjohtaja.

 

 Oheismateriaali

 Yhtiökokouskutsu liitteineen

  

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser

 

Ehdotus Konsernijaosto päättää:

-  nimetä yhtiön hallitukseen 2 ehdokasta
-  antaa ohjauksen yhtiön hallituspalkkioiden suuruudesta
-  ohjeistaa yhtiökokousedustajaa muilta osin hyväksymään hallituksen esitykset yhtiökokoukselle.

 

Päätös Konsernijaosto nimesi ehdokkaiksi yritys- ja yhteisöedustajien listan mukaiset henkilöt (Jari Kekkonen ja Pamela Stenberg) Careeria Oy:n hallitukseen.

Konsernijaosto antoi ohjauksen yhtiön hallituspalkkioiden suuruudesta ja ohjeisti yhtiökokousedustajia muilta osin hyväksymään hallituksen esitykset yhtiökokoukselle.