Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Loviisan Vesiliikelaitos
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 20


 

Valtuutus lainannostoon kaupungilta vuoden 2024 investointeja varten

 

LOVESI 23.04.2024 § 20  

332/02.05.04/2024  

 

 

Valmistelija Vesiliikelaitoksen johtaja Maria Sippala puh. 040 555 0406

 

Loviisan Vesiliikelaitoksen rahoituslaskelmassa 2024 on pitkäaikaista lainaa esitetty otettavaksi 1 500 000 euroa. Laina tarvitaan investointien rahoitusta varten. Syksyllä 2016 tulleen ohjeistuksen mukaan lainan otto tulee perustua johtokunnan päätökseen tai sen valtuutukseen ja ohjeistuksen suosituksen mukaan laina tulee ottaa Loviisan kaupungilta.

 

Esittelijä Vesiliikelaitoksen johtaja Maria Sippala

 

Ehdotus Johtokunta päättää, että Loviisan Vesiliikelaitos nostaa Loviisan kaupungilta 1 100 000 euroa pitkäaikasta lainaa vuoden 2024 investointeja varten. Lainan taikaisinmaksuaika on 20 vuotta. Lainaehdot ovat samat, kuin millä kaupunki saa lainaa itselleen.

 

Päätös Johtokunta päätti, että Loviisan Vesiliikelaitos nostaa Loviisan kaupungilta 1 100 000 euroa pitkäaikasta lainaa vuoden 2024 investointeja varten. Lainan taikaisinmaksuaika on 20 vuotta. Lainaehdot ovat samat, kuin millä kaupunki saa lainaa itselleen.

---