Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 72


 

Eino Leinon Seuran ehdotus julkisen paikan nimeämiseksi Liisa Ryömän mukaan

 

KUVA 06.03.2024 § 34 

 

 

 

Valmistelija sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen puh 0440 555 250

 

Eino Leinon Seuran puheenjohtaja on 12.2.2024 sähköpostiviestillään muun muassa sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajalle ehdottanut seuraavaa:

 

"Maamme merkittävimpiin kirjallisuuden, runojen ja laulujen suomentajiin kuulunut Liisa Ryömä (1947-2017) palkittiin kirjallisuuden valtionpalkinnolla, Mikael Agricola -palkinnolla, Tanssiva karhu -runokäännöspalkinnolla ja kahdesti valtion kääntäjäpalkinnolla. Ryömä asui pitkään Loviisan Antinkylässä (Andersby) ja oli Loviisan teatterin kantavia voimia. Hän suomensi teoksia ruotsista, italiasta, englannista, romaniasta ja saksasta.

 

Eino Leinon Seura ehdottaa, että Loviisan kaupunki päättäisi kunnioittaa Liisa Ryömän muistoa nimeämällä hänen mukaansa jonkin sopivaksi katsomansa kadun, aukion tai muun julkisen paikan."

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 

Ehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

a) puoltaa Eino Leinon Seuran ehdotusta Loviisan kadun, aukion tai muun
    paikan nimeämiseksi suomentaja Liisa Ryömän mukaan ja

b) esittää asiaa edelleen elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalle.

 

Käsittely

Sivistys- ja hyvinvontikeskuksen johtaja  teki seuraavan muutosehdotuksen:

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

a)      puoltaa Eino Leinon Seuran ehdotusta Loviisan kadu, aukion tai muun paikan nimeämiseksi suomentaja Liisa Ryömän mukaan

b)      perustaa työryhmän valmistelemaan asiaa. Työryhmän koolle kutsujana toimii kulttuuri- ja vapaa-aikatoimenpäällikkö. Työryhmään kuuluvat museointendentti, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja sekä elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan nimeämät henkilöt. Työryhmään tulee kutsua Eino Leinon Seuran edustaja. Työryhmä täydentää itse itseään haluamallaan tavalla

c)      esittää asiaa edelleen elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalle ja pyytää sitä nimeämään työryhmään edustajansa.

 

Jäsenet Laura Hyppölä ja Marjo Vuokko kannattivat sivistys- ja hyvinvointiksekuksen johtajan ehdotusta.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti
a) puoltaa Eino Leinon Seuran ehdotusta Loviisan kadun, aukion tai muun
    paikan nimeämiseksi suomentaja Liisa Ryömän mukaan

b) perustaa työryhmän valmistelemaan asiaa. Työryhmän koolle kutsujana
    toimii kulttuuri- ja vapaa-aikatoimenpäällikkö. Työryhmään kuuluvat
    museointendentti, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja
    sekä elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan nimeämät henkilöt.
    Työryhmään tulee kutsua Eino Leinon Seuran edustaja. Työryhmä
    täydentää itse itseään haluamallaan tavalla

c) esittää asiaa edelleen elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnalle ja pyytää
    sitä nimeämään työryhmään edustajansa.

 

 

EKIL 25.04.2024 § 72  

207/12.03.00/2024  

 

 

Valmistelija elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka, puh. 040 630 2811

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puoltaa Eino Leinon Seuran ehdotusta Loviisan kadun, aukion tai muun paikan nimeämiseksi suomentaja Liisa Ryömän mukaan ja perustaa työryhmän valmistelemaan asiaa.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pyytää elinkeino- ja infrastruktuurilautakuntaa valitsemaan edustajansa työryhmään.

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta valitsee edustajansa työryhmään.

 

Käsittely Lautakunta ehdotti edustajiksi yksimielisesti Pertti Lohenojaa ja Alice Holmsténia.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta valitsi edustajiksi Pertti Lohenoja ja Alice Holmstén työryhmään.

 

Tiedoksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtaja Kirsi Kinnunen

 kulttuuri- ja vapaa-aikatoimenpäällikkö Leif Eriksson

 

 

- - -