Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 70



 

Kaupunkisuunnitteluosaston tuotteiden ja palveluiden hinnasto

 

EKIL 29.02.2024 § 33 

 

 

 

Valmistelija kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403

 

Kaupunkisuunnitteluosaston nykyiset palveluhinnastot ovat olleet voimassa vuoden 2015 alusta asti. Useampi hinnasto on nyt päätetty yhdistää, jolloin yksi hinnasto korvaa voimassa olevat hinnastot. Uusi hinnasto on määrä astua voimaan heti kun siitä on päätetty. Hinnastojen saumakohdassa joudutaan tulkitsemaan, sovelletaanko vanhaa vai uutta hinnastoa. Mikäli hinnastossa olevan maksun perusteena oleva työsuoritus on aloitettu tai maksun peruste on syntynyt edellisen hinnaston voimassa oloaikana, peritään maksu vanhan taksan mukaan.

 

Kaupunkisuunnitteluosaston hinnasto koostuu kaavoituksen, kiinteistönmuodostuksen ja paikkatietoaineistojen hinnastosta. Kaavoituksen hinnasto koostuu lähinnä hallinnollisista ja suunnittelun maksuista, joita peritään yksityisen edun mukaisissa kaavahankkeissa. Hinnasto sisältää vielä kaupunkisuunnitteluosastolla valmisteltavista lupapäätöksistä perittävät hinnat. Lupamenettely muuttuu vuoden 2025 alussa, jolloin lupamaksut siirtyvät rakennusvalvonnan hinnaston mukaan perittäviksi. Kiinteistönmuodostuksen hinnasto koostuu viranomaistyöstä perittävistä maksuista. Paikkatietoaineistojen maksut ovat aineistojen irrottamisesta tai tulostamisesta sekä lähettämisestä johtuvia maksuja. Päivitetyt hinnat ovat vertailukelpoisia muiden kuntien ja valtion vastaavista työsuoritteista ja tuotteista perimiin hintoihin.

 

Hinnat sisältävät arvonlisäveron lukuun ottamatta viranomaistoimintaa varten luovutettavia tuotteita, jotka ovat verottomia. Mikäli tuotetta tai hintaa ei löydy hinnastosta, määrätään hinta työaikaveloitusperusteisesti. Pelastusviranomaisille aineistoa voidaan luovuttaa maksutta. Aineistosta ei ole syytä peritä maksua myöskään yleishyödyllisiltä Loviisassa toimivilta yhdistyksiltä, mikäli tuotetta ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin. Myös opiskelijoiden harjoitus- ja opinnäytetöihin ja tutkimustoimintaan aineistoa luovutetaan ilman maksua. Mikäli maksuttomille ryhmille toimitettavasta aineistosta aiheutuu vähäistä suurempia työaikakustannuksia, voidaan periä hinnaston mukainen maksu.

 

Liite 22

Kaupunkisuunnitteluosaston hinnasto

 

Esittelijä vs. elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Kenneth Albrecht

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy liitteen mukaisen kaupunkisuunnitteluosaston hinnaston.

 

Tekninen korjaus Liite 22, sivu 1: otsikko "Kaavoituspalvelut" poistetaan.

 Liite 22, sivu 2: otsikko "3.4. Rantayleiskaavan muutos" muutetaan muotoon "3.3.1. Rantayleiskaavan muutos".

 Liite 22, sivu 6: ennen kohtaa "9. Maksun suorittaminen" lisätään lause "Hinnat ovat arvonlisäverottomia, ellei toisin mainita."

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi liitteen mukaisen kaupunkisuunnitteluosaston hinnaston.

Liite 23
Kaupunkisuunnitteluosaston hinnasto

 

Tiedoksi Kaupunkisuunnitteluosasto

 

 

- - -

 

EKIL 25.04.2024 § 70  

176/02.05.00/2024  

 

 

Valmistelijat suunnitteluavustaja Viktoria Mazaeva, puh. 040 737 8898, ja kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403

 

Kaupunkisuunnitteluosaston taksoja käsiteltiin elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnassa 29.2.2024 ja hyväksyttiin päätöksellä § 33. Hinnaston suunnittelutarveratkaisupäätöstä ja poikkeamista koskevaan kohtaan on syytä lisätä aurinkovoimaloita ja vastaavia, isoja hankkeita koskeva päätöstaksa. Nämä päätökset ovat normaalia työläämpiä. Taksat astuvat voimaan välittömästi. 

 

Liite 46

Kaupunkisuunnitteluosaston palvelutaksat

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy liitteen mukaisen kaupunkisuunnitteluosaston lisäyksen taksoihin.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi liitteen mukaisen kaupunkisuunnitteluosaston lisäyksen taksoihin.

 

Tiedoksi Kaupunkisuunnitteluosasto

 

 

- - -