Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 08.03.2022/Pykälä 16

Liittyminen kunnan järjestämään jätehuoltoon / Esperi Care Oy

RAYML 08.03.2022 § 16  

352/11.03.03/2022  

Valmistelija ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen, puh. 0440 555 373

Uudenmaan jätelautakunta on 30.9.2021 tekemällään päätöksellä (§ 19) pyytänyt, että Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen määrää Esperi Care Oy:n osoitteessa Pajutie 2 sijaitsevan Pajunkissan hoitokodin liittymään kunnan järjestämään jätehuoltoon. Jätehuoltoviranomainen on 23.6.2021 kirjallisesti kehottanut Esperi Care Oy:ta liittymään kunnan järjestämään jätehuoltoon 14.7.2021 mennessä. Esperi Care Oy ei ole noudattanut kehotusta ja on kieltäytynyt luovuttamasta Pajunkissan hoitokodissa syntyvän jätteen kunnan järjestämään jätehuoltoon.

Esperi Care Oy:ta on 17.12.2021 kehotettu järjestämään kiinteistön jätehuolto jätelain (646/2011) 32. ja 41. §:n mukaisesti eli liittymään kunnan järjestämään jätehuoltoon 14.1.2022 mennessä. Kehotuksen yhteydessä Esperi Care Oy:ta on kuultu hallintolain (434/2003) 34. §:n mukaisesti ja yritykselle on annettu mahdollisuus antaa vastine mahdollisen hallintopakkomääräyksen sekä uhkasakon asettamisesta. Esperi Care Oy on toimittanut kirjallisen vastineen 13.1.2022. Vastineessaan Esperi Care Oy katsoo, että hoitokodissa syntyvät jätteet eivät kuulu kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle, vaan jätteen haltijan vastuulle, koska kyseessä on sosiaali- ja terveyspalveluiden jätteitä, joita järjestämisvastuu ei koske.

Jätehuoltoyhtiö Rosk´n Roll Oy Ab on 17.2.2022 ilmoittanut, että kiinteistöä ei ole liitetty kunnan järjestämään jätehuoltoon.

Liite 11

- Uudenmaan jätelautakunnan päätös 30.9.2021 § 19

- Kehotus ja kuuleminen 17.12.2021

- Vastine 12.1.2022

Esittelijä Ympäristönsuojelusihteeri Heidi Lyytikäinen

Ehdotus Ehdotus:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää asettaa Esperi Care Oy:lle jätelain (646/2011) 126. §:n perusteella seuraavan päävelvoitteen ja tehostaa sitä juoksevalla uhkasakolla:

Päävelvoite

Esperi Care Oy velvoitetaan liittymään kunnan järjestämään jätehuoltoon viipymättä, kuitenkin viimeistään 1.4.2022 mennessä.

Päävelvoite koskee osoitteessa Pajutie 2 sijaitsevassa Pajunkissan hoitokodissa syntyviä jätteitä, jotka on luovutettava kunnan järjestämään jätehuoltoon.

Päävelvoitteen tehoste

Edellä esitetyn päävelvoitteen tehosteeksi Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta määrää jätelain 129. §:n ja uhkasakkolain 6. §:n mukaisen juoksevan uhkasakon päävelvoitteen noudattamatta jättämisestä.

Uhkasakko muodostuu päävelvoitteelle asetettavasta 1000 euron peruserästä ja jokaisesta asetetun määräajan jälkeisestä seuraavaa yhtä kalenterikuukautta koskevasta 600 euron suuruisesta lisäerästä.

Päätöksen noudattaminen

Tätä hallintopakkomääräystä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä (jätelain 139 §).

Päätöksen perustelut

Jätehuoltoyhtiöltä saatujen tietojen perusteella osoitteessa Pajutie 2 sijaitsevassa hoitokodissa syntyviä jätteitä ei tällä hetkellä luovuteta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen. Tämän vuoksi asiassa on tarpeen antaa määräys ja tehostaa määräystä juoksevalla uhkasakolla.

Jätelain 32. §:n 1. momentin 1. kohdan mukaan kunnan on järjestettävä muun muassa asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvän jätteen jätehuolto. Jätelain 41. §:n mukaan kiinteistön haltijan tai muun jätteen haltijan on puolestaan luovutettava jätelain 32. §:n mukaisesti kunnan vastuulle kuuluva jäte alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteen kuljetukseen tai kunnan järjestämään alueellisen vastaanottopaikkaan.

Esperi Care Oy on vastineessaan katsonut, että hoitokodissa syntyvät jätteet eivät kuulu kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle, vaan jätteen haltijan vastuulle, koska kyseessä on sosiaali- ja terveyspalveluiden jätteitä, joita kunnan järjestämisvastuu ei koske. Vastineessa viitataan jätelain alkuperäiseen 32. §:ään sekä jätelain muutokseen 445/2018, jossa 32. §:ää muutettiin. Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa, että voimassa olevan jätelain 32. §:n nojalla kaikki asumisessa syntyvät jätteet kuuluvat kunnan vastuulle. Mikäli palveluasumista ei luokiteltaisi jätelain tarkoittamaksi asumiseksi, olisi tästä oltava erillinen maininta jätelain 32. §:ssä. Jätelain 1. luvun yleisissä säännöksissä tai määritelmissä ei ole erillistä mainintaa sosiaali- ja terveyspalveluissa syntyvistä jätteistä eikä niitä mainita muissakaan jätelain säännöksissä.

Koska asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että jätettä ei tule luovuttaa kunnan järjestämään jätehuoltoon, on kunnan järjestämään jätehuoltoon liityttävä vaadittuun aikaan mennessä. Uhkasakko ja teettämisuhka on kohdistettu Esperi Care Oy:hyn, jolla on asianosaisena tosiasiallinen ja oikeudellinen mahdollisuus noudattaa velvoitetta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä kiinteistönomistajaa täyttämään velvollisuutensa. Määräyksen antamisesta ja siihen liitettävästä velvoitteen laiminlyönnin varalle asetettavasta tehosteesta säädetään jätelain 13. luvussa (jätelain 129. §).
Ympäristönsuojeluviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, jätelain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.
Jätelain 139. §:n mukaan jätelain 126. §:n nojalla tehtävässä päätöksessä voidaan määrätä, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei hallinto-oikeus toisin määrää.

Ilmoitusvelvollisuus

Velvoitetun on kiinteistön tai sen käyttöoikeuden luovuttaessaan ilmoitettava luovutuksensaajalle, minkälainen päävelvoite ja uhka sitä koskee. Velvoitetun on lisäksi ilmoitettava Loviisan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnalle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Jätelain mukainen maksu

Yksittäisen määräyksen antamisesta peritään ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu. Tämän uhkasakon asettamispäätöksen maksu on 472 euroa.

Myös hallintopakon valvomiseksi tehtävät tarkastukset kiinteistöllä ovat maksullisia.

Sovelletut oikeusohjeet

Jätelaki (646/2011) § 32, 41, 122, 125, 126, 129, 137, 138, 139 ja 144 §

Uhkasakkolaki (1113/1990) § 6, 7, 8, 18, 19, 22 ja 23

Hallintolaki (343/2003) § 34

Liite 11

- Uudenmaan jätelautakunnan päätös 30.9.2021 § 19

- Kehotus ja kuuleminen 17.12.2021

- Vastine 12.1.2022

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti asettaa Esperi Care Oy:lle jätelain (646/2011) 126. §:n perusteella seuraavan päävelvoitteen ja tehostaa sitä juoksevalla uhkasakolla:

Jakelu Esperi Care Oy, todisteellinen tiedoksianto

Tiedoksi Uudenmaan jätelautakunta

 Rosk´n Roll Oy Ab

- - -