Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 88


5 Whistleblowing-ilmoituskanavan käyttöönotto

 

Whistleblowing-ilmoituskanavan käyttöönotto, valtuustoaloite

 

KV 16.02.2022 § 14 

 

 

 Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut (ensimmäinen allekirjoittaja Daniel Thomasson) olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

 

 Whistleblowing-ilmoituskanavan käyttöönotto

 

Whistleblowing-ilmoituskanavien piti tulla pakollisiksi vuoden 2021 loppuun mennessä EU:n whistleblowing direktiivin myötä. Direktiivi velvoittaa yli 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä ja julkisen sektorin organisaatiota järjestämään kanavan, jonka välityksellä voi jättää ilmoituksen väärinkäytösepäilystä. Kansallinen lainsäädäntö on asiassa myöhässä, mutta lakia käsitellään eduskunnassa helmikuun 2022 aikana. Oikein implementoituna kanava tukee merkittävästi organisaation riskienhallintaprosesseja ja säästää yleensä selvästi rahaa. Epäeettinen tai laiton toiminta voi aiheuttaa työpaikalle mittavaa vahinkoa suoraan tai välillisesti. Ilmoituskanava on tehokas työkalu tällaisen toiminnan kitkemiseksi.

 

 Ehdotus:

 

Loviisan kaupunki selvittää pikaisesti vaihtoehdot tällaiseen ulkopuolisen valvoman ilmoituskanavan käyttöönottamiseksi. Selvityksen jälkeen otetaan käyttöön ulkopuolinen whistleblowing-kanava ja koulutetaan koko henkilökunta sen käyttöön.

  

 Liite nro 7.

 

Päätös Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi hallintosäännön 135 §:n mukaisesti.

 

 

KH 11.04.2022 § 88  

373/07.01.02/2022  

 

 

Valmistelijat Henkilöstöpäällikkö Thomas Grönholm ja talouspäällikkö Fredrik Böhme

 

Loviisan kaupunki on jo marraskuussa 2021 tehnyt tarvittavat valmistelutoimenpiteet whistleblowing- ilmoituskanavan käyttöönottoon, johtuen siitä, että alkuperäisen tiedon mukaan ilmoituskanavan käyttöönotto oli määrä tapahtua 17.12.2021 alkaen. Loviisan kaupunki on valinnut ilmoituskanavakseen Webropolin. Ilmoituskanava otetaan käyttöön sen jälkeen, kun tarvittava lainsäädäntö sen mahdollistaa kun asiaa koskeva lainsäädäntö on astunut voimaan." .

 

Liite nro 4.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen ja toteaa aloitteen olevan loppuun käsitelty.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös Kaupunginjohtaja korjasi valmistelutekstin viimeisen lauseen kuulumaan "Ilmoituskanava otetaan käyttöön sen jälkeen, kun asiaa koskeva lainsäädäntö on astunut voimaan."

Päätös ehdotuksen mukainen valmistelutekstin korjattu lause huomioiden.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.