Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 113


1 Oikaisuvaatimus 19.4.2022, julkinen

 

Kaupunginhallituksen päätöksestä 28.3.2022 § 66 "Kaupunginjohtajan palkankorotus" tehty oikaisuvaatimus

 

KH 09.05.2022 § 113  

574/01.02.01/2022  

 

 

Valmistelija ja esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Isotalo

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että kaupunginhallituksen on peruttava kaupunginjohtajalle myönnetty 400 euron kuukausipalkan palkankorotus, koska korotukselle ei ole esitetty riittäviä ja hyväksyttäviä perusteita. Oikaisuvaatimuksen esittäjän näkemyksen mukaan päätös on tehty puutteellisin tiedoin ja on siten laiton. Tämän hän on perustellut seuraavilla näkökohdilla:

 

-        palkankorotusta koskevalle päätökselle ei ole esitetty tosiasiallisia perusteluja

-        päätöksestä ei myöskään käy ilmi, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun

-        päätöksestä ei ilmene kaupunginjohtajan nykyinen palkka, sen kehitys eivätkä etuuksien määrät ja rahalliset arvot

-        kaupunginjohtajan kehityskeskustelua koskevaan raporttiin ei ole kirjattu palkankorotuksen perusteluita

-        palkankorotusta koskevassa päätöksessä ei ole käsitelty eikä huomioitu kaupunginjohtajalle aikaisemmin myönnettyä autoetua

-        palkankorotusta koskevassa päätöksessä ei ole käsitelty eikä huomioitu sitä, että kaupungin muut työntekijät eivät ole saaneet muita palkankorotuksia kuin työehtosopimuksissa sovitut

-        päätös ei perustu päätökseen liittyvien asioiden riittävään ja asianmukaiseen selvittelyyn.

 

 Liite nro 1.

 

Ehdotus Oikaisuvaatimuksen esittäjälle ehdotetaan annettavaksi seuraava vastaus:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja esittää, että oikaisuvaatimuksen esittäjälle annetaan seuraava vastaus:

Kaupungin hallintosäännön 53. §:n 3. kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kaupunginjohtajan palkasta.

Päätös kaupunginjohtajan palkankorotuksesta perustuu kaupunginjohtajan kanssa käytyyn kehityskeskusteluun. Kehityskeskustelusta on annettu raportti sekä kaupunginhallitukselle että kaupunginvaltuustolle, ja raportti on ollut kaupunginhallituksen käytettävissä sen päättäessä palkankorotuksesta. Valmistelun riittävyyden eli kysymyksen siitä, onko asia valmisteltu siten, että toimielinten jäsenillä on päätöksen tekemistä varten tarvittavat ja riittävät tiedot, ratkaisee asiasta päättävä toimielin.

Yllä mainittuun viitaten kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan.

 

Päätös Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja liittyi kokoukseen kello 17.53.

Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom (peruste: asianosainen) ja kaupunginkansliakeskuksen johtaja Kristina Lönnfors (peruste: kaupunginjohtajan suora alainen) ilmoittivat esteellisyydestä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Sihteeriksi tuli talouspäällikkö Fredrik Böhme.

Teknisenä korjauksena kaupunginhallitus korjasi yksimielisesti päätösehdotuksen alun kuulumaan: "Kaupunginhallituksen puheenjohtaja esittää, että oikaisuvaatimuksen esittäjälle annetaan seuraava vastaus:".

Jäsen Teemu Peräkylä ehdotti asian palauttamista valmisteluun, mitä jäsen Satu Hämäläinen kannatti.

Äänestys
Käsittelyä jatketaan JAA 7 ääntä (Liljestrand, Heijnsbroek-Wirén, Stenman, Alm, Sjöholm, Hakasaari, Isotalo)
Asia palautetaan valmisteluun EI 2 ääntä (Hämäläinen, Peräkylä)
=>  asian käsittelyä jatkettiin.

Päätös ehdotuksen mukainen.

Jäsenet Hämäläinen ja Peräkylä jättivät eriävät mielipiteet päätöksen johdosta.