Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loviisan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu22.loviisa.fi:443/FIN/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 345



 

Tontin 434-10-1054-1 varaaminen kerrostalon suunnittelua ja markkinointia varten

 

EKIL 27.10.2022 § 142 

 

 

 

Valmistelija kaupungingeodeetti Toni Sepperi, puh. 0440 555 421

 

Rakennusliike Cubesta Oy (y-tunnus 1905944-0) on suunnitellut rakentavansa kerrostalon Kuningattarenrannan asuntomessualueella olevalle kerrostalotontille. Rakennusliike haluaisi varata tontin 434-10-1054-1 kerrostalon suunnittelua ja markkinointia varten. Tonttivaraus olisi voimassa 31.12.2023 saakka ja lopulliset kauppakirjat olisi allekirjoitettava 31.3.2024 mennessä.

 

Kerrostalorakentamiselle osoitettu tontti 434-10-1054-1 on vapautunut asuntomessuihin liittyvistä sopimuksista ja velvoitteista, jolloin kaupunki on vapaa toimimaan mainitun tontin suhteen muista osapuolista riippumatta parhaaksi katsomallaan tavalla.

 

Liite 81

sijaintikartta

 

Esittelijä Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtaja Sari Paljakka

 

Ehdotus Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen tontin varaamisesta ja kiinteistökaupan esisopimuksen.

 

Päätös Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta hyväksyi liitteenä olevan sopimuksen tontin varaamisesta ja kiinteistökaupan esisopimuksen. Tontin varausehdoissa noudatetaan muilta osin kaupunginvaltuuston 10.10.2012 § 101 päättämiä varausehtoja (kohdat 1-10).

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Liite 81
sijaintikartta, sopimus tontin varaamisesta ja kiinteistökaupan esisopimus

 

 

- - -

 

KH 19.12.2022 § 345  

1408/10.00.02/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunkisuunnitteluosaston päällikkö Marko Luukkonen, puh. 0440 555 403

 

Kaupungingeodeetti valmisteli elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan kokoukseen 27.10.2022 päätösasiana kaupungin ja Cubesta Oy:n välille laadittavan tontin varaamisasian ja kiinteistökaupan esisopimuksen. Kiinteistökaupan esisopimus sitoo osapuolia tulevaan kiinteistönkauppaan sopimukseen kirjattujen ehtojen puitteissa, joten sopimus on oikeusvaikutuksiltaan verrattavissa tontin luovutukseen. Huomattakoon, että tontin varaajalle on sopimuksessa jätetty mahdollisuus varaus- ja suunnitteluvaiheen jälkeen vielä perääntyä kiinteistön kaupasta. Voimassa olevassa Loviisan kaupungin hallintosäännön mukaan kerrostalotonttien luovuttamisesta päättää kaupunginhallitus.

 

Lautakunta hyväksyi sopimuksen edellyttäen kuitenkin sopimusluonnoksen alussa olevia tontinvarausehtoja tarkennettavaksi siten, että niissä tuodaan esille voimassa olevat vuonna 2012 kaupunginvaltuuston hyväksymät varausehdot muun muassa varausmaksun osalta. Varausehdot on lautakuntakäsittelyn jälkeen täydennetty niiltä osin.

Tontinvarausasian ja siihen liittyvien varaajalle koituvien oikeuksien jouduttamiseksi esisopimus on allekirjoitettu 30.11.2022, mutta siihen on liitetty purkava ehto. Kiinteistökaupan esisopimus tulee kaupunkia sitovaksi sitten, kun kaupunginhallituksen asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman.

 

Liite nro 4:

Sopimus tontin varaamiseksi ja kiinteistökaupan esisopimus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom

 

Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy esityslistan liitteenä olevan tonttia RN:o 434-10-1054-1 koskevan tontinvarauksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen.

 

Päätös Päätös ehdotuksen mukaan.